Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 37

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolaa koskeva tilinpäätös ja toimintakertomus sekä tilintarkastuskertomus vuodelta 2022

 

KVALT 19.06.2023 § 37  

273/02.02.02/2023  

 

Kokemäen tarkastuslautakunta 28.4.2023 § 23:

 

"Kiinteistöhallitus on käsitellyt vuoden 2022 tilinpäätöksen kokouksessaan 30.3.2023. Kiinteistöhallitus on allekirjoittanut kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätöksen ja antaa sen Kokemäen kaupungin tarkastuslautakunnan arvioitavaksi ja tilintarkastajan tarkastettavaksi.

 

Tilinpäätöksen tuloslaskelma osoittaa 29 927,82 euron ylijäämää. Vuoden 2022 toimintamenot ja -tuotot toteutuivat suunnitelmien mukaisesti.

 

Tilinpäätöksessä tilikauden ylijäämä siirretään taseen omaan pääomaan yli-/alijäämän tilille toimintakertomuksen mukaisesti. Taseen kumulatiivinen ylijäämä on nyt 119 772,78 euroa.

 

Kuntayhtymän perussopimuksen § 16 mukaan 1.1.2016 alkavan varainhoitovuoden ja sen jälkeen hallinnon ja talouden tarkastukseen sovelletaan kuntalain hallinnon ja talouden tarkastusta koskevia säännöksiä sekä Kokemäen kaupungin tarkastussääntöä. Kokemäen kaupungin asettama tarkastuslautakunta sekä sen hankkima tilintarkastaja huolehtivat hallinnon ja talouden tarkastuksesta. Tilinpäätöksen hyväksyvät ja vastuuvapauden myöntävät Sastamalan kaupunginvaltuusto ja Kokemäen kaupunginvaltuusto.

 

Oheismateriaalina tilinpäätös 31.12.2022. Kokouksessa esitetään vahvistusilmoituskirje sekä tilintarkastuskertomus.

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

- tiedoksi tilintarkastajan raportoinnin, vahvistusilmoituskirjeen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022

- saattaa tilintarkastuskertomuksen Kokemäen ja Sastamalan kaupunginvaltuustoille tiedoksi

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2022.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti."

 

Oheismateriaalina Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus.

 

 

 

Esittelijä Kokemäen tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Kokemäen tarkastuslautakunta

- saattaa Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan tarkastuskertomuksen vuodelta 2022 Kokemäen ja Sastamalan kaupunginvaltuustoille tiedoksi,

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän vuoden 2022 tilinpäätös hyväksytään ja

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.-31.12.2022.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa