Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 33

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite, Liikennekasvatus valinnaisaineeksi Sastamalan kouluissa

 

KVALT 17.06.2024 § 33  

463/08.00.01/2024  

 

Valtuutettu Maire Villo jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

" Valtuustoaloite

 

Liikennekasvatus valinnaisaineeksi Sastamalan kouluissa

Liikennekasvatus on laaja kokonaisuus, johon liittyvät ennakointi, turvallisuus, terveysriskien tunnistaminen ja niiden välttäminen, muiden huomioon ottaminen, kulkutapojen valinta, nuorten turvallisen ajotavan ja vastuullisen asenteen edistäminen.

 

Liikenne on osa jokapäiväistä arkea. Tuloksellisinta liikennekasvatus on silloin, kun sitä toteutetaan yhteistyössä kotien ja koko ympäröivän yhteisön kanssa ottaen huomioon paikkakunnan olosuhteet sekä omaan ympäristöön liittyvät ajankohtaiset asiat. Tärkeintä on liikenneturvan esille nostaminen silloin, kun se kytketään oppilaiden jokapäiväiseen liikkumisympäristöön huomioiden oppilaiden valmiudet ja liikkumistavat.

 

Sastamala on laaja kaupunki, jonka liikenteessä kulkee paljon oppilaita sekä jalan että erilaisilla kulkuneuvoilla. Ikäryhmittäin nuorille sattuu iikenteessä eniten henkilövahinkoja. Varsinkin lukiolla ja toisella asteella liikenneturvallisuuden käsittely antaa hyvän valmiuden mahdollista ajokorttia varten.

 

Esitän, että Sastamalan kouluissa otetaan valinnaisaineena liikennekasvatus opetusohjelmaan ja toteutettavaksi parhaaksi katsotulla tavalla.

 

Sastamalassa 17.6.2024

 

Maire Villo

valtuutettu"

 

 

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettu Maire Villon jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa