Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 23

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 4  Sastamala arviointikertomus 2023

 

Arviointikertomus vuodelta 2023

 

TARKLTK 19.04.2024 § 24 

 

Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Valtuustolle kultakin vuodelta annettava arviointikertomus sisältää tarkastuslautakunnan arvioinnin tulokset. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on tuottaa tietoa kunnan strategisen johtamisen tueksi arvioimalla suunnitelmallisesti valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan, toimintatapojen ja palvelujen järjestämisen tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Arviointikertomus on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kunnan tilivelvolliset ovat onnistuneet valtuuston tahdon toteuttamisessa (HE 268/2014).

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta käy keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

TARKLTK 26.04.2024 § 28 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

TARKLTK 17.05.2024 § 32 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

TARKLTK 27.05.2024 § 39 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen valmistelua.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

Merkittiin, että Sinikka Lakkinen ei osallistunut arviointikertomuksen laadintaan Sastamalan Vesi liikelaitoksen osalta.

 

 

TARKLTK 31.05.2024 § 43 

 

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta viimeistelee ja hyväksyy Kuntalain 121 §:n mukaisen arviointikertomuksen vuodelta 2023 ja esittelee sen kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

KVALT 17.06.2024 § 23  

11/02.06.01.03/2024  

 

Liitteenä Sastamalan kaupungin arviointikertomus vuodelta 2023.

 

 

Esittelijä Tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää Sastamalan kaupungin vuoden 2023 arviointikertomuksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa