Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 27

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan purkaminen ja loppuselvityskertomus

 

KVALT 17.06.2024 § 27  

449/00.01.00.01.00/2023  

 

Kokemäen tarkastuslautakunta 6.5.2024:

 

"Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset.

 

Tilintarkastaja on tilintarkastuskertomuksessaan esittänyt lopputilityksen ja loppuselvityskertomuksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille. Tilintarkastuskertomus on luovutettu tarkastuslautakunnalle 6.5.2024.

 

Oheismateriaalina loppuselvityskertomus.

 

Päätösehdotus

Tarkastuslautakunta päättää

- merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen koskien loppuselvitystä

- saattaa tilintarkastuskertomuksen Kokemäen ja Sastamalan kaupunginvaltuustoille tiedoksi

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän lopputilitys hyväksytään ja

- esittää em. kaupunginvaltuustoille, että kuntayhtymän tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus koskien lopputilitystä ja loppuselvitys- kertomusta.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti."

 

Oheismateriaalina Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan loppuselvityskertomus.

 

 

Esittelijä Kokemäen tarkastuslautakunta

 

Päätösehdotus Kokemäen tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle,
- tiedoksi Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan tilintarkastuskertomuksen koskien loppuselvitystä
- että kuntayhtymän lopputilitys hyväksytään ja
- että kuntayhtymän tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus koskien lopputilitystä ja loppuselvityskertomusta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa