Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristöterveydenhuollon jaosto
Pöytäkirja 28.05.2024/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

T:mi Mikko Peltomaa, Pieneläintuhkaamo Tassunpolku, Peltomaa 790-575-3-89, Sastamala

 

YMPTJAOS 28.05.2024 § 19  

140/11.01.00/2024  

Asia

 

Ympäristönsuojelulain 39 §:n mukainen ympäristölupahakemus pieneläintuhkaamon toiminnalle

 

Hakija

 

T:mi Mikko Peltomaa
Kiikoistentie 278 B
38360 Sastamala
y-tunnus: 2018245-4 

 

Laitos ja sen sijainti

 

Ympäristölupaa haetaan pieneläintuhkaamon toiminnalle Sastamalan kaupungissa, Kiikoisissa Vuolteen teollisuusalueella, osoitteessa Verstastie 9 (13), 38360 Sastamala, kiinteistölle Peltomaa 790-575-3-89. Kyseessä on uusi toiminta.

 

Luvan hakemisen peruste

 

Toiminta on lupavelvollinen ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 §:n ensimmäisen momentin ja liitteen 1 taulukon 2 kohdan 14 c) perusteella.

Toimivaltainen lupaviranomainen

Toimivaltainen viranomainen on ympäristönsuojeluasetuksen 2 §:n 1 momentin 13 c kohdan mukaisesti kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona toimii Sastamalan kaupungin ympäristöterveydenhuollon jaosto.

Asian vireilletulo

Ympäristölupahakemus on tullut vireille 4.3.2024. Hakemusta on täydennetty 6.3.2024.

Toimintaa koskevat luvat, sopimukset ja alueen kaavoitustilanne sekä muut maankäyttörajoitukset

Kyseessä on uusi toiminta, eikä sillä ole aikaisempaa ympäristönsuojelulain mukaista lupaa.
 

Kiinteistö sijaitsee noin 2,5 km etäisyydellä Kiikoisten keskustasta luoteeseen, Vuolteen teollisuusalueella. Kiinteistöstä noin 100 metrin etäisyydellä pohjoisessa kulkee Pori-Tampere tie. Alue on merkitty Vuolteen teollisuusalueen asemakaavassa (12.12.2005) teollisuusalueeksi, TY-1, teollisuusalueiden korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Voimassa olevassa Pirkanmaan 2040 maakuntakaavassa hankealue on osoitettu yleismääräyksellä M, maaseutualue.

Alue ei sijaitse pohjavesialueella, etäisyys lähimpään pohjavesialueeseen on yli 6 km. Hakija omistaa kiinteistön. Kiinteistöllä on hallirakennus, jossa on vuokralla yrityksiä.

Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 150 metrin etäisyydellä suunnittelualueen lounaispuolella. Alueen läheisyydessä ei sijaitse luonnonsuojelualueita, Natura 2000- alueita eikä muitakaan suojelukohteita.

Melu, tärinä ja liikenne

Hakemuksen mukaan polttolaitoksesta ei aiheudu häiritsevää melua tai tärinää. Liikenne rajoittuu toiminnanharjoittajan liikkumiseen tuhkaamolle. Tontti rajoittuu yleiseen tiehen.

Yleiskuvaus toiminnasta ja sen laajuudesta
 

Kyseessä on uusi toiminta. Suunniteltu aloitusaika on syksy 2024. Pieneläintuhkaamo toimii yhteistyössä alueen eläinlääkäreiden ja pieneläinklinikoiden sekä eläinsuojeluyhdistyksen kanssa. Yritys tarjoaa noutopalvelua myös yksityisille asiakkaille.  

Eläimet kuljetetaan (hakupalvelu) laitokselle eläinlääkäriasemilta ja ne poltetaan pääsääntöisesti heti. Lyhytaikaista varastointia varten on erillinen suuri pakastin, joka sijoitetaan erilliseen lukittuun, tontilla jo olemassa olevaan rakennukseen. 

Tontilla olevaan hallirakennukseen rakennetaan tuhkaamolle sähköistetty toimistotila. Toimitila käsittää asiakkaiden vastaanottotilan, tuhkankäsittelytilan ja lukittavan kylmäsäilytystilan tuhkattavien eläinten lyhytaikaista varastointia varten.
 

Polttoprosessi

Kiinteistölle sijoitettava polttolaitos on Kalajoella valmistettu, Barenza Box 450KA, joka on tarkoitettu pieneläinten tuhkaukseen (< 2 - 90 kg). Laitos on pienen kapasiteetin laitos (alle 50 kg/h). Laitoksen mitat ovat 380 cm x 250 cm x 240 cm (PxLxK). Uunissa on kaksi Elco merkkistä poltinta ja polttoaineena käytetään kevyttä polttoöljyä. Uunilaitos rakennetaan teräsrungolle. Piipun korkeus laitoksen katosta mitattuna on 2 metriä.

Polttoöljylle on katoksellinen 1 500 l säiliö, joka on varustettu varoaltaalla, ylitäytön estimellä sekä öljymittarilla. Säiliö on hakemuksen mukaan nykysäädösten mukainen.

Ennen eläimen asettelua uuniin, polttouunille voidaan tehdä (valmistaja suosittelee) 50 min esilämmitys. Hakemuksen mukaan käytännössä uuni on kuitenkin kylmä, kun eläin laitetaan arinalle. Polttimet nostavat nopeasti lämmön 850 asteeseen. Uunissa on liukukiskoilla toimiva ulos vedettävä arina, mikä tekee lastaamisesta ja tuhkan keräämisestä helpompaa. Eläimestä tuleva rasva käytetään heti polttoenergiaksi. Poltto tapahtuu samanaikaisesti ylhäältä ja alhaalta, kaksi kammioinen polttouuni on nopein ja tehokkain tapa, jolla saadaan nopeasti tavoite lämpötila 850°C.

Polttotapahtumasta voi jäädä luita. Hauraat luut poimitaan tuhkasta pois ja jauhetaan luumyllyn läpi. Poltto tapahtuu tarpeen mukaan, tavoitteena on polttaa samalla käytöllä useampi kilomäärä. Polttoprosessi kestää tunnista neljään tuntiin.

Hakemuksen mukaan polttopäiviä on arviolta 135. Hakijan arvion mukaan polttoöljyn kulutus on noin 3 000 - 5 000 l/vuosi.

Toiminta-ajat

Hakemuksen mukaan toimintapäiviä on noin 135. Tuhkaamon toiminta-aika on ma-pe klo 8-17.
 

Ympäristökuormitus ja toiminnan ympäristövaikutukset
 

Polttamisessa muodostuva eläintuhka luovutetaan omistajalle suljetussa, tiiviissä uurnassa. Tuhka, jota ei välittömästi toimiteta edelleen, varastoidaan tiiviissä, kannellisessa astiassa ja lukitussa tilassa siten, ettei tuhka pääse leviämään ympäristöön. Ylijäämätuhkaa voidaan säilyttää yhden vuoden ajan, vuoden jälkeen tuhka pitää hävittää. Ylijäämätuhka hävitetään jätehuoltomääräysten mukaisia ohjeita noudattaen. Polttolaitoksella on tuhkalle erillinen kannellinen jätesäiliö, joka tyhjennetään tarvittaessa. Jätetuhka hävitetään korkealämpöpoltossa (esim. Fortum).

Alueella muodostuvat muut jätteet lajitellaan ja toimitetaan edelleen käsiteltäväksi siten kuin jätehuoltomääräykset edellyttävät.

Kuolleiden eläinten, tuhkan ja muiden jätteiden käsittelyssä huolehditaan, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä eikä muuta haittaa ympäristölle. Mahdolliset haittaeläimet alueella torjutaan.

Hakemuksen mukaan polttoprosessissa ei muodostu päästöjä maaperään, vesiin tai viemäriin.
 

Päästöt ilmaan
 

Hakemukseen on liitetty vastaavan polttolaitoksen päästömittausraportti (14.10.2021 Ramboll). Tuhkattavana mittaushetkellä oli kaksi sinikettua, joiden yhteispaino n. 25 kg. Polttouuni esilämmitettiin, jonka jälkeen eläimet oli asetettu uuniin arinan päälle ja mittaus aloitettiin. Mittauksissa määritettiin tuhkausuunin savukaasupäästö.
 

Päästö

Pitoisuus (mg/m3n, kuiva

Hiukkaset

34 ± 3

O2

10,2 ± 0,1

CO2

8,1 ± 0,8

CO

38 ± 19

NOx

277 ± 30

SO2

164 ± 26

 

Laitoksen toiminnan ja sen vaikutusten tarkkailu sekä raportointi

Polttouuni varustetaan lämpömittarilla siten, että palamisen aikaista savukaasun lämpötilaa voidaan tarkkailla, lämpötilaa seurataan jokaisen polttotapahtuman yhteydessä.

Jokaisesta polttotapahtumasta pidetään kirjaa, josta ilmenee poltettavan eläinlaji, paino, polton kesto, polton aikana saavutettu maksimilämpötila ja viipymä lämpötilassa, syntyvän tuhkan määrä ja käsittely sekä mahdolliset polton aikana ilmenneet ongelmat, häiriöt tai muut poikkeavuudet. Kirjanpidosta laaditaan vuosiyhteenveto, joka toimitetaan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Hakija tarkkailee toiminnan vaikutuksia ympäristöön jokaisen polton aikana. Tarkkailu tapahtuu lämpötilojen ja savupäästöjen (haju, väri, määrä) tarkkailulla.

Poikkeukselliset tilanteet ja niihin varautuminen

Mikäli polttouunin toiminnassa havaitaan sellaisia muutoksia, esim. savun värissä tai hajussa, joiden nojalla palamisprosessissa oletetaan olevan häiriöitä, keskeytetään laitoksen toiminta ja ryhdytään toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Suuremmista - tai onnettomuustilanteista ilmoitetaan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

Lupahakemuksen käsittely

Lupahakemuksesta on tiedotettu ympäristönsuojelulain 44 §:n mukaisesti kuuluttamalla 14.3.-22.4.2024 Sastamalan kaupungin internetsivuilla. Asiakirjat ovat olleet julkisesti nähtävillä kuulutusajan ympäristöterveydenhuollon Sastamalan toimipisteessä ja sivuilla sastamala.fi. Kuulutusta koskeva ilmoitus on julkaistu Tyrvään Sanomissa 20.3.2024. Lisäksi hakemuksesta on erikseen tiedotettu tiedossa oleville asianosaisille.

 

Hakemuksen johdosta ei ole järjestetty kuulemistilaisuutta tai yleistä katselmusta.

 

Muistutukset
Hakemuksesta ei jätetty muistutuksia.

Ympäristötarkastaja teki tuhkaamon sijoituspaikalla tarkastuksen 20.5.2024.

 

Lausunnot
Ympäristölupahakemuksesta on pyydetty ympäristönsuojelulain 42 §:n mukaisesti lausunto Sastamalan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta ja yhdyskuntasuunnittelulta.
 

Sastamalan kaupungin terveydensuojeluviranomainen toteaa 11.4.2024 antamassaan lausunnossa, ettei sillä ole huomautettavaa ympäristölupahakemuksesta.

 

Sastamalan kaupungin maankäyttö ja kaavoitus toteaa 18.3.2024 antamassaan lausunnossa seuraavaa:

T:mi Mikko Peltomaa hakee ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista lupaa pieneläintuhkaamo Tassunpolulle Sastamalan kaupungissa Vuolteen teollisuusalueella Kiikoisissa, kiinteistölle Peltomaa 790-575-3-89. Kiinteistö sijaitsee vuonna 2005 hyväksytyn Vuolteen teollisuusalueen asemakaavan alueella. Asemakaavassa kiinteistö on osoitettu Teollisuusrakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Teollisuustilojen lisäksi kullekin tontille saa rakentaa yhden asunnon.

Maankäyttö ja kaavoitus katsoo, että kaavallisesti pieneläintuhkaamo on mahdollista sijoittaa teollisuusrakennusten korttelialueelle. Luvassa haetun toiminnan kannalta on olennaista, ettei poltosta aiheudu hajuhaittaa lähiympäristön asukkaille, elinkeinotoiminnalle tai liikenneasemalle.

Hakijalle varattiin tilaisuus antaa vastine lausunnosta. Hakija ei antanut vastinetta.

 

Valmistelija ympäristötarkastaja Anna Jouttunpää

 

Esittelijä Ympäristöterveydenhuollon johtaja

 

Päätösehdotus Ympäristöterveydenhuollon jaosto päättää myöntää T:mi Mikko Peltomaalle ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaisen ympäristöluvan pieneläintuhkaamolle Sastamalan kaupungissa, Kiikoisissa Vuolteen teollisuusalueella, osoitteessa Verstastie 9, 38360 Sastamala, kiinteistöllä Peltomaa 790-575-3-89. Tämä lupa sisältää ympäristönsuojelulain 27 §:n ja siinä mainitun 1 taulukon 2 kohdan 14 c mukaisen luvan.

 

Toimintaa tulee harjoittaa lupahakemuksessa esitetyllä tavalla sekä noudattaa lisäksi seuraavia lupamääräyksiä:
 

Lupamääräykset:
 

Toimintaa koskevat yleiset lupamääräykset

  1. Ennen toiminnan aloittamista polttolaitoksen tulee olla sivutuotelain mukaisesti rekisteröity. Toiminnassa on noudatettava voimassa olevaa sivutuotelainsäädäntöä.

 

  1. Polttolaitokseen saa ottaa vastaan ja polttaa ainoastaan kuolleita lemmikkieläimiä ja niiden osia. Polttotoimintaa saa tehdä arkisin klo 8-17 välillä enintään 135 päivänä vuodessa laitoksen toimintakapasiteetin rajoissa. Tuhkattavat eläimet saa polttaa niiden kuljetukseen käytettyine kuljetuspusseineen. Kuljetuspussissa mahdollisesti tulevat kangaspeitteet tai pyyhkeet voidaan polttaa myös. Muun jätteen polttaminen on kielletty.

 

  1. Laitoksen toiminta-aika on arkisin (ma-pe) klo 8-17.

 

  1. Tuhkattavaksi tuodut eläimet tulee siirtää polttoon suljetussa ja tiiviissä kuljetuspussissa/ -laatikossa tai vastaavassa ja eläimet on tuhkattava mahdollisimman pian niiden vastaanottamisen jälkeen. Tuhkattavat eläimet on säilytettävä niille erikseen varatussa kylmätilassa / pakastimessa. Eläimiä ei saa säilyttää polttouunissa. Eläinten käsittelyssä ja varastoinnissa on noudatettava Ruokaviraston antamia ohjeita.

 

  1. Laitoksen toiminta on järjestettävä siten, ettei siitä aiheudu haitallisia savukaasupäästöjä eikä melu- tai hajuhaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, pilaantumisvaaraa maaperälle, pinta- tai pohjavesille tai muuta haittaa tai vaaraa ympäristölle tai terveydelle.

 

  1. Raatojen keräilyyn ja kuljetukseen käytetty välineistö, kuljetuskalusto, säilytystilat ja polttolaitteiston ympäristö tulee puhdistaa säännöllisesti, lisäksi kuljetuskalusto ja säilytysastiat on pestävä ja desinfioitava jokaisen käyttökerran jälkeen. Puhdistusmenettelystä tulee olla kirjallisen suunnitelma ja sitä tulee noudattaa.

Polttoprosessi
 

  1. Tuhkausuuni tulee olla suunniteltu, rakennettu, varustettu ja sitä on käytettävä siten, että palaminen on tuhkauksen aikana mahdollisimman täydellistä. Prosessissa syntyvän kaasun lämpötila nostetaan kaikkein epäsuotuisimmissakin olosuhteissa vähintään kahdeksi sekunniksi 850 °C:een tai vähintään 0,2 sekunniksi 1 100° C:een mitattuna sen kammion sisäseinän läheisyydestä, jossa poltto tapahtuu, tai muusta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymästä edustavasta kammion kohdasta.

 

  1. Uunin savukaasujen lämpötilaa ja palamisolosuhteita tulee seurata jatkuvatoimisella lämpötilamittauksella jokaisen polttotapahtuman aikana. Mittauksista tulee pitää polttokohtaista kirjanpitoa, joka on pyydettäessä esitettävä valvontaviranomaiselle. Lämpömittareiden toiminta tulee varmistaa vuosittain kalibroimalla ne ulkopuolisen, akkreditoidun yrityksen toimesta.

 

  1. Tuhkausuunit tulee huoltaa säännöllisesti ja niiden asianmukainen toiminta tulee varmistaa säännöllisten huoltotoimenpiteiden avulla.

Jätehuolto ja kemikaalit
 

  1. Toimissa syntyvä tuhka, jota asiakkaat eivät vastaanota, tulee toimittaa laitokseen, jolla on ympäristölupa vastaanottaa kyseistä jätettä. Tuhka tulee säilyttää asianmukaisesti merkityssä suljetussa astioissa ja lukitussa tilassa siten, ettei siitä aiheudu ympäristö- tai terveyshaittaa.
     
  2. Toiminnassa syntyvät muut jätteet on lajiteltava ja kerättävä erilleen. Vaaralliset jätteet ja hyödyntämiskelpoiset jätteet tulee kerätä talteen ja pitää erillään muista jätteistä ja ne on toimitettava säännöllisesti hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi laitokseen, jonka ympäristöluvassa kyseisen jätteen vastaanotto ja käsittely on sallittu.
     
  3. Polttonesteet tulee varastoida käyttötarkoitukseensa hyväksytyissä säiliöissä, jotka on varustettu ylitäytönestimillä sekä laponestolla ja joissa on asianmukaiset merkinnät (tyyppikilpi, varastoitavan aineen nimi ja varoitusmerkinnät). Käytettävien säiliöiden tulee olla kaksivaippaisia tai sijoitettuna suurimman säiliön kokoa vastaavaan suoja-altaaseen siten, että mahdolliset vuodot eivät pääse maaperään. Sadeveden pääsy suoja-altaaseen tulee estää katoksella tai muulla vastaavalla järjestelyllä. Ulkona olevat maanpäälliset öljy- ja polttoainesäiliöt on sijoitettava kantavalle alustalle ja säiliön

tulee olla alustastaan riittävästi irti sekä lukittava niin, että niiden asiaton käyttö voidaan estää. Varastointipaikan läheisyyteen tulee varata riittävä määrä imeytysturvetta tai vastaavaa materiaalia mahdollisten öljyvuotojen imeyttämistä varten. Säiliöt on tarkastutettava 10 vuoden välein. (YSL 52 §)


Melu
 

  1. Laitoksen toiminnasta ei saa aiheutua sellaista melua, josta johtuen ekvivalenttimelutaso (LAeq) lähimpien asuintalojen pihalla päiväaikaan (klo 7.00-22.00) ylittää 55 dB ja yöaikaan (klo 22.00-7.00) 50 dB.

Paras käyttökelpoinen tekniikka
 

  1. Toiminnanharjoittajan on seurattava toimialansa parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä (BAT) ja varauduttava tällaisten tekniikoiden käyttöönottoon.

Poikkeukselliset tilanteet
 

  1. Mikäli polttoprosessissa havaitaan toimintahäiriöitä tai toiminnasta aiheutuu poikkeuksellisia päästöjä, tulee laitoksen toiminta keskeyttää ja ryhtyä toimenpiteisiin häiriön poistamiseksi. Toimintaa saa jatkaa vasta kun häiriön tai vian syy on korjattu. Poikkeavista päästöistä ja muista ympäristöön vaikuttavista vahinko- ja häiriötilanteista on ilmoitettava viipymättä Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Mahdollisesta öljyvahingosta on välittömästi ilmoitettava alueelliselle pelastuslaitokselle ja ryhdyttävä välittömiin toimiin vahingon leviämisen estämiseksi.

Toiminnan tarkkailu ja raportointi
 

  1. Toiminnasta aiheutuvat ilmaan johdettavat hiukkas- ja hiilimonoksidipäästöt on mitattava tarvittaessa, jos tuhkausuunin savukaasupäästöissä todetaan tai epäillään aiheutuvan ympäristöön savu- tai hajuhaittaa. Tätä varten uunissa on oltava rakenteellinen mahdollisuus savukaasupäästöjen mittaamiseen. Mittaukset on tehtävä siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin uunin normaalia toimintaa.

 

  1. Jokaisesta polttotapahtumasta tulee kirjata käyttöpäiväkirjaan päivämäärä, poltettavien raatojen toimittaja, eläinlaji, paino, polton kesto, polton aikana saavutettu maksimilämpötila, syntyvän tuhkan määrä sekä mahdolliset polton aikana ilmenneet ongelmat, häiriöt tai muut poikkeukselliset tilanteet. Lisäksi tulee pitää kirjaa muiden jätteiden määrästä ja käsittelystä sekä laitteiden kunnossapidosta ja huollosta.

 

Toiminnanharjoittajan tulee toimittaa vuosittain helmikuun loppuun mennessä Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle edellistä vuotta koskeva raportti, josta ilmenevät seuraavat tiedot:

-          tuhkatut eläinlajit, lukumäärä ja yhteispaino

-          tuhkauskertojen määrä, kestoajat ja vuotuiset käyttötunnit

-          tiedot käytetyn polttoaineen laadusta ja määrästä

-          syntyneen tuhkan sekä muiden jätteiden määrät ja toimituspaikat

-          tiedot lämpömittareiden ja öljypolttimien toiminnan tarkastuksista ja huolloista

-          tiedot poikkeus ja häiriötilanteista

 

Tiedot tulee toimittaa ensisijaisesti ympäristönsuojelun valvonnan sähköisen asiointijärjestelmän (YLVA) kautta.

 

Vastuuhenkilö
 

  1. Laitoksella tulee olla sen toiminnasta vastaava henkilö, jonka nimi ja yhteystiedot tulee ilmoittaa Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Vastuuhenkilöllä tulee olla polttouunin käyttöön ja ylläpitoon riittävä asiantuntemus.

Toiminnan muutokset ja lopettaminen
 

  1. Toiminnan pysyvästä lopettamisesta tai pitkäaikaisesta keskeyttämisestä tai toiminnan muuttamisesta tai toiminnanharjoittajan vaihtumisesta tulee ilmoittaa viipymättä Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.

 

  1. Toiminnanharjoittajan on viimeistään kolme kuukautta ennen toiminnan lopettamista esitettävä Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle yksityiskohtainen suunnitelma ja aikataulu toiminnan lopettamista liittyvistä toimista toiminnan vaikutusten selvittämiseksi ja ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Toiminnan lopettamisen jälkeen kaikki kiinteistöllä olevat polttolaitostoimintaan liittyvät laitteet ja muut jatkossa tarpeettomat rakenteet ja materiaalit tulee purkaa ja poistaa kiinteistöltä. Kiinteistölle jääneet jätejakeet on toimitettava asianmukaisiin vastaanottopaikkoihin. Mahdollinen toiminnan johdosta pilaantunut maaperä on kunnostettava voimassa olevien määräysten mukaisesti. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa muita toiminnan lopettamista koskevia määräyksiä.

 

Toiminnan aloittaminen
 

  1. Toiminnan aloittamisesta on ilmoitettava etukäteen Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ja tuhkausuuni on esitettävä Sastamalan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle ennen toiminnan aloittamista.

 

Muut määräykset

 

  1. Jos asetuksella annetaan tämän luvan määräyksiä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvan voimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava ympäristönsuojelulain 70 §:n nojalla.

 

Päätöksen perustelut
 

Toimittaessa tässä päätöksessä esitetyllä tavalla ja noudatetaan annettuja määräyksiä, toiminta täyttää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen säännösten vaatimukset sekä ne vaatimukset, jotka ovat luonnonsuojelulaissa ja sen nojalla säädetty.

Luvan myöntämisen edellytykset
 

Toimittaessa tämän päätöksen mukaisesti toiminnasta ei aiheudu terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistä luonnonolosuhteiden huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tärkeän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella eikä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapureille (YSL 49 §). Toiminta ei sijoitu asemakaavan tai muiden sijoitusmääräysten vastaisesti ja toiminnanharjoittajalla voidaan katsoa olevan riittävä asiantuntemus.

Lausunnossa esitetyt asiat on otettu huomioon annetussa lupamääräyksissä.
 

Lupamääräysten perustelut:

 

Ympäristönsuojelulain lisäksi toiminnassa tulee noudattaa sivutuotelainsäädäntöä. Lain mukaan toimivaltainen viranomainen laitoksen rekisteröimiseksi on kunnan eläinlääkäri. Sivutuoteasetuksessa ((EU) N:o 142/2011 liite 3) on asetettu edellytykset kokonaisten lemmikkieläinten poltolle. (lupamääräys 1)
 

Hakemuksen mukainen laitos on suunniteltu ainoastaan pieneläinten polttamiseen. Lupamääräykset on annettu toimintojen rajoittamiseksi hakemuksen mukaiseen toimintaan. Laitoksen kapasiteettiraja ja toiminta-aika on annettu hakemuksessa ilmoitetun mukaisesti. (lupamääräykset 2-3)
 

Lupamääräyksellä pyritään vähentämään eläinten käsittelystä ja varastoinnista aiheutuvia haittoja. Poltettavan materiaalin luonteesta johtuen käsittelyn tulee tapahtua nopeasti ja laitoksella on oltava asianmukaiset kylmäsäilytystilat väliaikaista varastointia varten sekä velvoitettu noudattamaan Ruokaviraston ohjeita. (lupamääräys 4)
 

Jätelain mukaan jätteestä ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jäteasetuksen mukaan laitoksen, joka käsittelee jätettä, toiminta ei saa aiheuttaa haju- tai meluhaittaa, maaperän tai pinta- ja pohjavesien pilaantumista eikä ympäristön roskaantumista tai muuta siihen rinnastettavaa kyseiselle laitokselle ominaista haittaa. Lupamääräys on annettu laitosalueen yleisen siisteyden ylläpitämiseksi sekä ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisemiseksi. (lupamääräys 5)
 

Raatojen keräilyyn ja kuljetukseen käytetty välineistö, kuljetuskalusto, säilytystilat ja polttolaitteisto likaantuvat ajoittain ja ne tulee puhdistaa. Hakemuksessa ei ole esitetty, miten puhdistus tehdään. Lupamääräys on annettu, jotta puhdistusmenettely suunnitellaan ja sitä noudatetaan asianmukaisesti. (lupamääräys 6)

Lupamääräykset on annettu varmistamaan, että polttolaitoksen toiminta ei aiheuta terveyshaittaa, eikä haitallisia savukaasuja pääse syntymään. Savukaasujen riittävän korkealla lämpötilalla ja viipymällä varmistetaan, ettei palamisprosessista aiheudu haitallisia savukaasupäästöjä, jotka voisivat aiheuttaa ympäristö- tai terveyshaittaa. Lämpötilan seurantaa koskevalla määräyksellä varmistetaan, että saavutetaan riittävä lämpötila ja kirjanpidosta voidaan myös jälkikäteen havainnoida häiriötilanteet. Laitteiston huollolla ja kalibroinnilla ehkäistään häiriötilanteita ja varmistetaan optimaalinen palamisprosessi. (lupamääräykset 7-9)

Tuhkan käsittelyä koskevalla määräyksellä varmistetaan, että muodostuva tuhka varastoidaan ja sijoitetaan asianmukaisesti siten, ettei siitä aiheudu roskaantumista tai ympäristö- tai terveyshaittaa. Laitoksen jätehuolto on järjestettävä jätelain ja Sastamalan kaupungin jätehuoltomääräysten mukaisesti. Jätteen haltija on vastuussa siitä, että jätteet toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn. Polttoöljyä koskeva määräys on annettu maaperän ja pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi. (lupamääräykset 10-12)
 

Toiminnasta ei saa aiheutua meluhaittaa ympäristöön. Annetut raja-arvot ovat Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) mukaiset. (lupamääräys 13)

Toiminnanharjoittajan on ympäristönsuojelu- ja jätelain nojalla velvollinen käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja seuraamaan sen kehitystä alalla. (lupamääräys 14)
 

Poikkeuksellisia tilanteita koskevalla määräyksellä pyritään vähentämään häiriö- ja onnettomuustilanteissa aiheutuvia ympäristöhaittoja ja palauttamaan tilanne normaaliksi. Häiriötilanteissa muodostuu usein poikkeuksellisen paljon haitallisia päästöjä ja tämän vuoksi laitoksen toiminta tulee keskeyttää välittömästi. Ilmoitusvelvollisuudella varmistetaan tiedonkulku valvontaviranomaiselle. (lupamääräys 15)

Mikäli polttouunin toiminnassa havaitaan sellaisia muutoksia, joiden perusteella on syytä olettaa, ettei laitos toimi tarkoitetulla tavalla, on perusteltua edellyttää savukaasupäästöjen mittaamista. (lupamääräys 16)
 

Raportointia koskeva määräys on tarpeen lupamääräysten noudattamisen varmistamiseksi ja toiminnan valvomiseksi. Valvonnallisista syistä sekä nopean tiedonkulun varmistamiseksi vastaavan hoitajan nimi ja yhteystiedot tulee ilmoittaa valvontaviranomaiselle. (lupamääräys 17-18)

Toiminnan muutoksia ja lopettamista koskevat määräykset on annettu valvonnallisista syistä. Toiminnanharjoittaja on vastuussa ympäristövaikutuksista, niiden torjunnasta ja tarkkailusta myös toiminnan päätyttyä. Määräyksellä voidaan varmistua mm. siitä, että paikalle ei jää toiminnasta peräisin olevia jätteitä ja rakenteita eikä toiminta ole aiheuttanut maaperän pilaantumista. (lupamääräykset 19-20)
 

Toiminnan aloittamista koskevalla määräyksellä voidaan varmistua, että toiminta on hakemuksen ja annettujen lupamääräysten mukainen. (lupamääräys 21)
 

Päätöksen voimassaolo

Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää uutta lupaa.
 

Ympäristölupamaksu ja sen perustelu

Lemmikkieläinten polttolaitoksen ympäristöluvan käsittelymaksu on 1680 euroa Sastamalan kaupungin ympäristöterveydenhuollon jaoston päätöksellään 7.2.2023 § 5 hyväksymän taksan mukaisesti.

Sovelletut oikeusohjeet
 

Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 6-7, 16-17, 22, 27, 39-40, 42-44, 48-49, 52-54, 58, 64, 70, 83-89, 94, 134,170, 172, 190-191 ja 205 §
Ympäristönsuojeluasetus (713/2014) 2-6 ja 11-15 §
Jätelaki (646/2011) 6-8, 12-13, 15-17, 29, 72-73, 118-119, 141 §
Valtioneuvoston asetus jätteistä 4, 7-9, 20, 22 ja 37 §, liite 4
Valtioneuvoston asetus raskaan ja kevyen polttoöljyn rikkipitoisuudesta (413/2014)
Valtioneuvoston päätös ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta (480/1996)
Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta (79/2017)
Laki eräistä naapuruussuhteista 17 §
Valtioneuvoston päätös melun ohjearvoista (993/1992) 2 §
Sivutuoteasetus ((EU) N:o 142/2011 liite 3)
Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n osakaskuntien jätehuoltomääräykset (19.5.2021)
Sastamalan kaupungin yhteistoiminta-alueen ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (1.3.2023)
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelujen (Sotesin) ja sen kuntien (Punkalaidun ja Sastamala) yhteiset ympäristönsuojelu määräykset (26.3.2013)
 

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen voidaan hakea muutosta ympäristönsuojelulain 190 §:n mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on liitteenä.
 

Päätöksen antaminen ja siitä tiedottaminen
 

Päätös annetaan tiedoksi julkisella kuulutuksella ympäristönsuojelulain 85 §:n mukaisesti. Päätös ja sitä koskeva kuulutus julkaistaan Sastamalan kaupungin internetsivuilla. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä verkkosivuilla julkaisemisajankohdasta lukien. Päätöksen tiedoksisaantipäivä on 6.6.2024.

 

Pöytäkirjanote:

Luvan hakija

Sastamalan kaupunki

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

 

Ilmoitus päätöksestä:
Ilmoitus niille, joille on ympäristönsuojelulain 44 §:n 1 momentin mukaisesti annettu lupahakemuksesta erikseen tieto.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja ympäristötarkastaja Anna Jouttunpää, 040 592 3103

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa