Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.06.2024/Pykälä 59

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Liitteet
  Liite 2  Maisemakylien kartta

 

Juho Tiisalan perintövarojen käyttäminen ja Yliniitynpuiston puistosuunnitelma

 

TEKLTK 19.06.2024 § 59  

5/02.07.02/2022  

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.1.2024 todennut Juho Tiisalan perintövaroista seuraavaa:

 

Juho Tiisalan perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 99

Valtioneuvosto on päätöksellään 25.6.2020 luovuttanut Juho Tiisalan kuo­lin­pe­sän omaisuutta Sastamalan kaupungille käytettäväksi sosiaalisiin ja kulttuurillisiin monipalveluihin, näihin liittyvään asumiseen ja virkistymiseen sekä kulttuuriperinnön vaalimiseen. Luovutettuun omaisuuteen sisältyi rahavarojen lisäksi kiinteistöjä, mm. Wähä-Tiisalan ratsutila.

Wähä-Tiisalan ratsutila on myyty loppuvuonna 2022 ja nettokauppahinta 38.649,47 euroa on lisätty rahavaroihin.

Rahavaroja ei käytetty vuoden 2023 aikana.

Rahavaroja oli jäljellä 110.152,03 euroa 31.12.2023.

 

Suunnitelma vuodelle 2024: Rahavarojen käytöstä päätetään myöhemmin erikseen Maisemakylien alueen kehittämiseen / palveluvarustuksen rakentamiseen liittyen.

 

Yhdyskuntatekniikka:

 

Mouhijärven Maisemakylien Wähätiisalan asemakaava on tullut voimaan vuonna 2018. Kaava-alueen keskivaiheilla sijaitsee Yliniitynpuisto, jonne on osoitettu ohjeellinen leikki- ja oleskelualue. Oheismateriaalina alueen karttaote.

 

Sastamalan kaupungin leikkipaikkojen kehittämissuunnitelma 2020-2025 on hyväksytty teknisen lautakunnan kokouksessa 30.6.2020 §86. Suunnitelmassa Maisemakylien uuden leikkipaikan rakentaminen on hyväksytty vuodelle 2024. Talousarviossa määrärahaa ei ole varattuna tälle vuodelle. Näin ollen Juho Tiisalan perinnön rahavarojen käyttö Yliniitynpuiston rakentamiseen on kaupunginhallituksen linjauksen mukaisesti perusteltua.

 

Maisema-arkkitehtitoimisto Maanlumo on tekemässä Yliniitynpuistosta yleissuunnitelmaa, joka valmistuu 24.6.2024 Yleissuunnitelmaa esitellään kuntalaisille Häijäässä 27.6.2024 avoimessa yleisötilaisuudessa. Tilaisuudessa esille nousseet ideat, ehdotukset ja korjaukset otetaan huomioon yleissuunnitelmassa.

 

Suunnitelma muodostaa puistoalueelle kolme ympäristöönsä hyvin sulautuvaa kokonaisuutta, avointa tilaa oleskeluun ja leikkiin, metsäisemmän osan leikkiin ja lähelle maisemaportaita tulevan kuntoilualueen. Yleissuunnitelman mukaisten välineiden ja turva-alustojen kokonaisbudjetti on n. 50 000 €. Summassa ei ole huomioitu rakentamisen kustannuksia.

 

Syksyn aikana suunnitelman mukaiset työt kilpailutetaan ja rakentaminen voidaan aloittaa syksyllä 2024.

 

 

Valmistelija kaupunginpuutarhuri Suvi Isosävi, yhdykuntakuntekniikan päällikkö Pasi Lähteenmäki, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Juho Tiisalan perinnön rahavarat käytetään Mouhijärven Maisemakylien Wähätiisalan asemakaava-alueen Yliniitynpuiston rakentamiseen laadittavan puistosuunnitelman pohjalta.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja Tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi 040-684 2716

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa