RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 19.08.2025/Asianro 73
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Teknisen lautakunnan kummivaltuutetun valitseminen
TEKLTK 19.08.2025
476/00.00.01.02/2025
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 23.4.2018 § 101 Sastamalan nuorisovaltuuston 4.4.2018 saapuneen esityksen kummivaltuutettujen valitsemisesta ja nimesi samalla kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston keskuudesta kummivaltuutetut. Lisäksi kaupunginhallitus esitti lauta- ja johtokunnille, että ne nimeävät omat kummivaltuutettunsa.
Kummivaltuutetun tehtävänä on toimia nuorisovaltuutetun tukena toimielimen työskentelyssä. Nuorisovaltuuston esityksen mukaan kummivaltuutetun toimikausi on kaksivuotinen, kuten nuorisovaltuustonkin toimikausi. Tarkoituksenmukaista on, että toimielimet valitsevat kummivaltuutettunsa oman toimikautensa ajaksi.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 16.6.2025 päättänyt esittää lauta- ja johtokunnille, että ne nimeävät omat kummivaltuutettunsa.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 §
Valmistelija tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi
Esittelijä Tekninen johtaja
Päätösehdotus Tekninen lautakunta nimeää kummivaltuutetun 31.5.2029 saakka kestäväksi toimikaudeksi.
Päätös
Lisätietoja tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi 040-684 2716
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |