RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Vammaisneuvosto
Esityslista 18.08.2025/Asianro 25
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Vammaisneuvoston tehtävät
vamneu 18.08.2025
556/00.01.01.00/2025
Kuntalain (410/2015) 28 § määrittää, että vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.
Lain mukaan vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Sastamalan kaupungin vammaisneuvoston toimintasäännön (KHALL 12.6.2023 § 127) mukaan vammaisneuvoston tehtävänä on
1. seurata yhteiskunnallista suunnittelua, päätöksentekoa ja toimenpiteitä vammaisten kansalaisten osallistumismahdollisuuksien ja tasa-arvon edistämiseksi;
2. tehdä aloitteita ja esityksiä viranomaisille sekä antaa lausuntoja kysymyksistä jotka liittyvät vammaisten kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin ja tasa-arvoon;
3. edistää vammaisten henkilöiden heidän järjestöjensä ja viranomaisten yhteistyötä sekä toimia vammaisten kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseksi heitä koskevissa asioissa.
Vammaisneuvosto voi tehdä aloitteita sekä antaa lausuntoja asioista, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden elämisessä ja suoriutumisessa. Vammaisneuvostolla ei ole talous- eikä päätäntävaltaa.
Käsitellään vammaisneuvoston tehtävät erillisen esityksen mukaisesti.
Toimivallan peruste Kuntalaki 410/2015 § 28
Päätösehdotus Todetaan vammaisneuvoston tehtävät tiedoksi.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |