RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Esityslista 10.11.2025/Asianro 67
Sastamalan kaupungin avaava tase 1.1.2025
KHALL 27.10.2025 § 237
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyivät valtiolta kunnille 1.1.2025. Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta annetun lain (383/2023) 6 § sisältää säännökset henkilöstön siirtymisestä ja 9 § säännökset uudistuksen omaisuusjärjestelyistä. Voimaanpanolain mukaan kunnille ja kuntayhtymille siirtyi 1.1.2025 siirtyvään henkilöstöön kohdistuva lomapalkkavelka, jonka valtio korvaa. Lisäksi työvoimaviranomaisille siirtyvät korvauksetta työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseen liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat.
Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut 16.5.2023 lausunnon (138) työvoimapalvelu-uudistuksessa kuntiin ja kuntayhtymiin siirtyvien omaisuus- ja pääomaerien käsittelystä kunnan ja kuntayhtymän kirjanpidossa. Lausunnon mukaan kunnat ja kuntayhtymät kirjaavat työ- ja elinkeinotoimistoilta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta sekä kehittämis- ja hallintokeskukselta siirtyvän lomapalkkavelan tilikauden 2025 aloittavassa taseessa muuksi saamisiksi valtiolta ja siirtovelaksi henkilöstölle (lomapalkka-jaksotus), jolloin lomapalkkavelan siirto ei vaikuta kunnan tai kuntayhtymän tuloslaskelmaan. Työ- ja elinkeinotoimistoilta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta sekä kehittämis- ja hallintokeskukselta kuntiin ja kuntayhtymiin korvauksetta siirtyvä omaisuus katsotaan täydeksi rahoitusosuudeksi, jolloin siitä ei synny poistettavaa hankintamenoa. Siirtyvän omaisuuden luovutusarvoa ja siihen liittyvää rahoitusosuutta ei esitetä tilikauden 2025 tapahtumana, eikä omaisuuden luovutusarvoa merkitä taseeseen.
Läntisen Pirkanmaan työllisyysalueelle siirtyneen henkilöstön lomapalkkavelan määrä oli 245 923,21 euroa, johon on huhtikuussa 2025 tullut korvaus valtiolta. Työllisyysalueelle ei siirtynyt omaisuuseriä.
Omaisuuden ja lomapalkkavelan siirtoja koskevat kirjaukset eivät ole luonteeltaan kirjanpitoperiaatteiden muutoksia tai aikaisempien vuosien virheiden oikaisuja, joten kuntien tilinpäätöksessä 2025 vertailuvuotena olevan edellisen tilikauden päättävään taseeseen 2024 ei tehdä oikaisuja, vaan tarvittavat tiedot annetaan liitetiedoissa.
Vuoden 2025 tilinavauksen yhteydessä alkusaldojen muutoksina kaupungin taseessa on kirjattu lausunnon mukaisesti − työ- ja elinkeinotoimistoilta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilta sekä kehittämis- ja hallintokeskukselta siirtyvä lomapalkkavelka (245 923,21 euroa). Kaupungin taseen loppusumma kasvaa mainittujen erien johdosta n. 0,25 milj. euroa. Kaupungin avaava tase 1.1.2025 muutoksineen on liitteenä.
Toimivallan peruste KILA:n lausunto 2023/138, laki työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta (383/2023) 6 §
Valmistelija talousjohtaja Markus Jaakkola ja talous- ja hallintosuunnittelija Päivi Koskinen
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa liitteen mukaisen Sastamalan kaupungin avaavan taseen 1.1.2025.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja talousjohtaja Markus Jaakkola, puh. 0400 788 820
KVALT 10.11.2025
703/02.06.01.03/2025
Toimivallan peruste KILA:n lausunto 2023/138, laki työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja eräiden siihen liittyvien lakien voimaanpanosta (383/2023) 6 §
Esittelijä Kaupunginhallitus
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto vahvistaa liitteen mukaisen Sastamalan kaupungin avaavan taseen 1.1.2025.
Päätös