RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 11.03.2026/Pykälä 19
Sivistystoimen elämänlaadun vastuualuejohtajan nimeäminen
SIVLTK 17.12.2025 § 127
Sivistystoimessa on viisi vastuualuetta: sivistystoimen hallinto, varhaiskasvatus, perusopetus, lukio ja elämänlaatupalvelut. Vastuualueiden johtajina toimivat talous- ja hallintopäällikkö, varhaiskasvatusjohtaja, opetuspäällikkö, lukion rehtori ja sivistystoimenjohtaja.
Sivistysjohtajan johdolla sivistyspalveluiden toimialalla on tarkasteltu toimialan sisäistä johtamisjärjestelmää vuoden 2025 aikana. Osana johtamisjärjestelmän tarkistamista esitetään elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi nimettäväksi yksi vastuualueen toimintayksiköiden esihenkilöistä sivistysjohtajan sijaan. Sivistysjohtaja on käynyt keskustelut ko. toimintayksiköiden esihenkilöiden kanssa ja näiden perusteella esittää elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi taidekoulun rehtori Tuomas Honkkilaa nykyisen valtuustokauden määräajaksi.
Sastamalan kaupungin hallintosäännön 16 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat määräävät alaisensa toimialan organisaatiosta ja tehtävistä siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty. Hallintosäännön 52 §:n mukaan kaupunginhallitus tai lautakunta päättää alaisensa vastuualueiden johtajien valinnasta. Hallintosäännön 14 §:n mukaan toimialajohtaja päättää henkilöstön käytöstä toimialallaan.
Toimivallan peruste Hallintosääntö § 52
Valmistelija vs. talous- ja hallintopäällikkö Mika Ojanen
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää
nimetä elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi taidekoulun rehtori Tuomas Honkkilan 1.1.2026 lukien nykyisen valtuustokauden määräajaksi.
Päätös
Sivistysjohtaja muutti päätösehdotustaan: Sivistystoimen elämänlaadun vastuualuejohtajan nimeäminen käsitellään seuraavassa sivistyslautakunnan kokouksessa.
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Pekka Kares, puh. 040 532 7771
SIVLTK 11.03.2026 § 19
854/00.01.01.05/2025
Sivistystoimessa on viisi vastuualuetta: sivistystoimen hallinto, varhaiskasvatus, perusopetus, lukio ja elämänlaatupalvelut. Vastuualueiden johtajina toimivat talous- ja hallintopäällikkö, varhaiskasvatusjohtaja, opetuspäällikkö, lukion rehtori ja sivistystoimenjohtaja.
Sivistysjohtajan johdolla sivistyspalveluiden toimialalla on tarkasteltu toimialan sisäistä johtamisjärjestelmää vuoden 2025 aikana. Osana johtamisjärjestelmän tarkistamista esitetään elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi nimettäväksi yksi vastuualueen toimintayksiköiden esihenkilöistä sivistysjohtajan sijaan. Sivistysjohtaja on käynyt keskustelut ko. toimintayksiköiden esihenkilöiden kanssa ja näiden perusteella esittää elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi taidekoulun rehtori Tuomas Honkkilaa nykyisen valtuustokauden määräajaksi.
Sastamalan kaupungin hallintosäännön 16 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat määräävät alaisensa toimialan organisaatiosta ja tehtävistä siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty. Hallintosäännön 52 §:n mukaan kaupunginhallitus tai lautakunta päättää alaisensa vastuualueiden johtajien valinnasta. Hallintosäännön 14 §:n mukaan toimialajohtaja päättää henkilöstön käytöstä toimialallaan.
Toimivallan peruste Hallintosääntö § 52
Valmistelija talous- ja hallintopäällikkö Kirsi Sinisalo
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Sivistyslautakunta päättää
nimetä elämänlaadun vastuualueen vastuualuejohtajaksi taidekoulun rehtori Tuomas Honkkilan 1.4.2026 lukien nykyisen valtuustokauden määräajaksi.
Päätös
Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Sari Hassi teki esityksen, että
tässä kokouksessa ei tehdä päätöstä elämänlaadun vastuualuejohtajan nimeämisestä, vaan asia palautetaan valmisteluun.
Jäsenet Sanna Lahtinen-Korjus ja Jalmari Kulmala kannattivat tehtyä esitystä.
Koska oli tullut esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysehdotuksen: sivistysjohtajan ehdotusta kannattavat sanovat JAA ja puheenjohtaja Sari Hassin ehdotusta kannattavat sanovat EI.
Puheenjohtaja Sari Hassin esitystä kannattivat
Sari Hassi, Steven Buckingham, Jalmari Kulmala, Sanna Lahtinen-Korjus ja Mika Trofast.
Sivistysjohtajan päätösehdotusta kannattivat Leena Finska-Lahtinen,
Matti Paavilainen ja Suvi Sianoja.
Jenni Widberg äänesti tyhjää.
Puheenjohtaja Sari Hassin esitys tuli sivistyslautakunnan päätökseksi äänin 5-3, 1 tyhjä.
Lisätietoja Sivistysjohtaja Pekka Kares, puh. 040 532 7771