Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sastamalan Vesi liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 13.05.2026/Pykälä 14


Kokousasian teksti

 

Korvausvaatimus koskien kiinteistöllä suoritettuja toimenpiteitä

 

SVJOHTOK 13.05.2026 § 14  

320/02.05.00.00/2026  

 

Sastamalan Vesi saneerasi vuonna 2025 vesihuoltolinjoja Kassintekijäntiellä sekä edelleen Kuusiaidankujan kautta Nupuntielle. Kyseisen työmaan alueelle sijoittui rakentamaton kiinteistö, jonka kautta vesihuoltolinjat oli asennettu alun perin jo vuonna 1972 Keikyän kunnan aikana. Kyseisen kiinteistön voimassa oleva lainhuuto on jo edesmenneillä henkilöillä. Kiinteistön nykyiset omistussuhteet eivät olleet selvillä ja näin ollen omistajan edustajaa ei ollut mahdollista tavoittaa.

 

Saneerattavat vesihuoltolinjat olivat niin huonossa kunnossa, että saneeraus oli pakko suorittaa viipymättä. Vesijohdossa oli useita vuotoja ja betoniviemäri oli erittäin heikkokuntoinen. Koska vesihuoltolinja sijaitsi maastossa, jossa ei ollut mahdollisuutta liikkua ilman tilapäistä huoltoyhteyttä, päätettiin saneerauksen ajaksi saneerattavan linjan kohdalle tehdä tarpeellinen työmaatie. Saneerauksen edetessä tämä tilapäinen yhteys poistui käytöstä ja maasto tasattiin.

 

Saneerauksen edetessä Sastamalan Veteen otti yhteyttä henkilö, joka kertoi edustavansa kyseisen kiinteistön omistavaa perikuntaa.

Asian varmistuttua on myöhemmin sovittu alueen ennallistamistoimista ja puustokorvauksen suuruudesta ja maksamisesta. Kiinteistön edustaja vaatii edellä kerrottujen korvausten lisäksi 500 euron korvausta asiasta aiheutuneiden selvittämis-, matka- ja muiden toimenpiteiden korvaukseksi. Kiinteistön edustaja on sittemmin ilmoittanut peruuttavansa esittämänsä korvausehdotuksen.

 

Toimivallan peruste hallintosääntö 28 §

 

Valmistelija verkostopäällikkö Marko Naskali

 

Esittelijä Sastamalan Veden johtaja

 

Päätösehdotus

Sastamalan Veden johtokunta päättää maksaa vaaditun 500 euron korvauksen.

Lisäksi Sastamalan Veden johtokunta toteaa, että edellä mainitun 500 euron lisäksi Sastamalan Vesi liikelaitos on jo aiemmin sitoutunut
- korvaamaan kiinteistöltä poistetun puuston, määrältään yht. 11 m³, arvon Metsänhoitoyhdistyksen arvioimalla puuston hankintakaupan mukaisella arvolla 385 euroa siten, että kaadettu puuaines voidaan joko jättää kiinteistölle tai kuljettaa pois Sastamalan Veden toimesta, sekä
- istuttamaan koivuntaimet 2,5 metrin taimivälille alueelle, jolta puusto jouduttiin poistamaan; ja
- että yllä yksilöityjen korvausten suorittamisen ja ennallistamistoimenpiteiden jälkeen Sastamalan Vesi liikelaitos on kokonaan korvannut vesihuoltotöiden yhteydessä kiinteistölle aiheuttamansa muun kuin tilapäisen haitan ja vähäisen vahingon vesihuoltolain (119/2001) 17 §:n tarkoittamalla tavalla.

 

Päätös

Hyväksyttiin.

 

Lisätietoja verkostopäällikkö Marko Naskali p. 0406326055