RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.06.2026/Pykälä 38
Valtuustoaloite: Valaistus valtatielle 12 välille Roismalan risteys - Kiikan risteys
KVALT 22.06.2026 § 38
467/10.03.01.00.00/2026
Valtuutettu Arto Satonen jätti seuraavan valtuustoaloitteen:
”Valtatie 12 on valaistu Tampereen ja Huittisten välillä lukuunottamatta 5,4 kilometrin osuutta välillä Roismalan risteys - Kiikan risteys. Tämä osuus on yksi tien vilkkaimmista, koska siinä sijaitsee merkittävää teollisuutta, maataloutta ja asumista. Valaistus puuttuvalle välille edistää liikenneturvallisuutta ja sujuvoittaa liikennettä valtatiellä 12. Valaistuksen loppuunsaattaminen on tärkeää myös Sastamalan vetovoimalle.
Elinvoimakeskuksen tuore kustannusarvio hankkeelle on 300000 euroa. Me allekirjoittaneet esitämme, että Sastamalan kaupunki selvittää yhdessä Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen kanssa miten valaistus puuttuvalle osuudelle voitaisiin rahoittaa ja toteuttaa yhteishankkeena.
Sastamalassa 22.6.2026
Arto Satonen
Muut allekirjoittajat
Päivi Pelttari
Kari Kaaja
Mikko Rauva
Pentti Jarkko
Anna-Leena Rantanen
Aleksi Sandroos
Salme Kuukka
Jalmari Kulmala
Pirjo Raunio
Marjo Anttoora
Wilhelm von Nandelstadh
Lauri Tapio
Joe Rajala
Eveliina Asikainen
Jari Kortelahti
Pauli Pietilä
Jenni Jokinen
Minna Isotalo
Sini Hukkanen
Heljä Leppäniemi
Leena Saarela
Vesa Kervinen
Timo Haapanen
Jari Kaihlamäki
Kaisa Ylimäki
Jenni Widberg
Ulla Nieminen
Sanna Lahtinen-Korjus
Seppo Aarinen
Mirva Iso-Kukkula
Suvi Sianoja
Marika Helenius
Karrar Al-Madhoush
Markku Pärssinen”
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettu Arto Satosen jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.