Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 01.07.2026/Pykälä 57


Kokousasian teksti

 

 

Viranhaltijapäätökset 14.5. - 25.6.2026

 

TEKLTK 01.07.2026 § 57  

   

 

Lautakunta, sen puheenjohtaja tai lautakunnan esittelijä voi ottaa lautakunnan käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty lautakunnan alaisen viranomaisen toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaan lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita.

 

Otto-oikeuden käyttämisestä on kuntalain 92 §:n ohella määräyksiä kaupungin hallintosäännön 39-42 §:issä.

 

Tekninen johtaja:

Yleiset päätökset

Hylätyn ajoneuvon siirtopäätös/Opel Astra

Asemakadun valaistuksen saneeraussuunnitelma

 

Lomituspäällikkö:

Sijaisapumaksun kohtuullistamispäätös, (S), 1 kpl

 

Yhdyskuntatekniikan päällikkö:

Hankinnat

Vesikasvien niitto 2026

 

Luvat

Lupa Vammalan torin esiintymislavan ja sen edustan käyttöön 23.5.2026 hengellisen tapahtuman järjestämistä varten

Lupa banderollien asettamiseen Sastamalan kaupungin omistuksessa tai hallinnassa oleville alueille

Lupa Sastamala Gregoriana -festivaaliliputukselle Vammaskosken sillan salkoihin 13.7. - 20.7.2026

Sijoituslupa Adven Oy, Kalliotie

Sijoituslupa TLT-Connection Oy/Caruna Oy, Vammaksentie

Katu- ja sijoituslupa TLT-Connection Oy/Caruna Oy, Jaatsinkatu

Lupa Eino Leino -päivän tapahtuman järjestämiseen Mouhijärven Kirjapuistossa 6.7.2026

Suomen vanhan kirjallisuuden päivien liikennejärjestelyt 26. – 27.6.2026

Lupa banderollien ja viirien asettamiseen Sastamalan kaupungin omistuksessa tai hallinnassa oleville alueille, Sastamala Gregoriana

Lupa Marttilankadun osittaiseen sulkemiseen 7.8.2026 Kirjakorttelin Yö -tapahtuman vuoksi

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Jussinpellontie

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Liisanpolku

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Karvontie

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Heikkilänkuja

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Narvantie

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Ojakoskentie

Sijoituslupa Lounea Palvelut Oy, Joosuankuja

Lupa Kyläraitin osan sulkemiseksi Häijään Markkinoiden ajaksi

Suostumus liikennemerkkien ja lisäkilpien asettamiseen Särkijärven yksityistielle

 

Yleiset päätökset

Marttilankadun kuormauspaikka

 

Toimivallan peruste kuntalaki 92 §, hallintosääntö 40 §

 

Valmisteluvastuu tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi 

 

Esittelijä Tekninen johtaja

 

Päätösehdotus 

Lautakunta merkitsee viranhaltijapäätökset tiedoksi saaduiksi ja päättää ettei tekninen lautakunta käytä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi, puh. 040 684 2716