Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Veroprosentit vuodelle 2023

 

KHALL 07.11.2022 § 211 

 

Kuntalain (410/2015) 111 §:n mukaan valtuuston on viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Vuoden 2023 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentti on ilmoitettava Verohallinnolle viimeistään 17.11.2022.

 

Taustaa

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja niiden kustannukset siirretään vuoden 2023 alussa kunnilta hyvinvointialueille. Vastaavasti  kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Merkittävä osa tulojen siirtoa toteutetaan kunnallisveron kautta  alentamalla kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja yhtä paljon.

 

Kunnan tuloveroprosentti vuodelle 2023 lasketaan vähentämällä 12,64 -prosenttiyksikköä vuoden 2022 tuloveroprosentista. Aikaisemmista vuosista poiketen tuloveroprosentti ilmoitetaan sadasosaprosenttiyksikön tarkkuudella. Poikkeuksellisesti kunta itse ei voi päättää vuoden 2023 tuloveroprosenttiaan, vaan se määräytyy kaikissa kunnissa edellä mainitulla tavalla laskettuna.

 

Vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmaa on valmisteltu leikatulla tuloveroprosentilla ja nykyisillä kiinteistöveroprosenteilla.

 

Tulovero

 

Sastamalan kaupungin nykyinen tuloveroprosentti on 21,50 ja edellä kerrotulla tavalla määräytyvä tuloveroprosentti vuodelle 2023 on 8,86. Yhden tuloveroprosentin tuotto on noin 3,6 milj. euroa ja tilivuotta 2023 koskevat tilitykset noin 32 miljoonaa euroa. Sastamalan kaupungin efektiivinen veroaste eli maksettavan kunnallisveron suhde ansiotuloihin on arviolta 6,1 prosenttia.

 

Kunnallisverotulon määrä voi poiketa tämänhetkisestä arviosta, mikäli talous- ja työllisyyskehityksessä tapahtuu olennaisia muutoksia.

 

Kiinteistövero

 

Kiinteistöverolain mukaiset kiinteistöveroprosenttien vaihteluvälit ja Sastamalan kaupungin veroprosentit ovat:

 

 

Sastamalan kaupungin kiinteistöveroprosentit ovat sekä Pirkanmaan että koko maan keskiarvojen alapuolella. Edellä mainituilla prosenteilla kaupungille tilitettävän kiinteistöveron määrä on noin 6 milj. euroa.

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg ja talousjohtaja Elina Alajoki

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. valtuusto vahvistaa Sastamalan kaupungin vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,86 % 

2. valtuusto vahvistaa Sastamalan kaupungin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 seuraavasti:

Yleinen kiinteistöveroprosentti   0,93 %
Vakituinen asuinrakennus   0,45 %
Muu kuin vakituinen asuinrakennus   0,98 %
Voimalaitoksen kiinteistövero   3,10 %
Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero  0,50 %
Rakentamaton rakennuspaikka   2,00 %

 

Päätös Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Jarkko Mäkipää ehdotti, että yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroksi vahvistetaan 0,00 % ja rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroksi vahvistetaan 4,00 %. Jäsen Jokinen kannatti Mäkipään ehdotusta. Jäsenet Mattila ja Raunio kannattivat Mäkipään ehdotusta yleishyödyllisten yhteisöjen osalta ja von Nandelstadh rakentamattoman rakennuspaikan osalta. Kun kaikki pyydetyt puheenvuorot oli käytetty, puheenjohtaja päätti keskustelun. Kun oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen, jonka kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi. Ensimmäinen äänestys, yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti: suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai kaksi (2) ääntä (Kaaja ja von Nandelstadh) ja jäsen Mäkipään ehdotus yhdeksän (9) ääntä (Jokinen, Prihti, Mattila, Mäkipää, Pelttari, Raunio, Saarela, Villo ja Hakanen). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänestyksen jälkeen äänin 2-9 hyväksyä jäsen Mäkipään ehdotuksen yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentista kaupunginhallituksen ehdotukseksi asiassa. Toinen äänestys, rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti: suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai seitsemän (7) ääntä (Kaaja, Prihti, Mattila, Pelttari, Raunio, Villo ja Hakanen) ja jäsen Mäkipään ehdotus neljä (4) ääntä (Jokinen, Mäkipää, von Nandelstadh ja Saarela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänestyksen jälkeen äänin 7-4 hyväksyä kaupunginjohtajan ehdotuksen rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentista kaupunginhallituksen ehdotukseksi asiassa. Tämän jälkeen puheenjohtaja totesi veroprosentteja koskevan asiakohdan tulleen näillä muutoksilla hyväksytyksi.

 

Lisätietoja kaupunginjohtaja Jarkko Malmberg, puh. 040 641 6735

 

 

KVALT 14.11.2022 § 55  

667/02.03.01.00/2022  

 

 

Esittelijä Kaupunginhallitus

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. valtuusto vahvistaa Sastamalan kaupungin vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 8,86 %

2. valtuusto vahvistaa Sastamalan kaupungin kiinteistöveroprosentit vuodelle 2023 seuraavasti:

Yleinen kiinteistöveroprosentti   0,93 %
Vakituinen asuinrakennus   0,45 %
Muu kuin vakituinen asuinrakennus   0,98 %
Voimalaitoksen kiinteistövero   3,10 %
Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistövero  0,00 %
Rakentamaton rakennuspaikka   2,00 %

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa