Dynasty tietopalvelu Haku RSS Sastamalan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.02.2023/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite, Kansanäänestyksen järjestäminen uimahallin rakentamisesta

 

KVALT 20.02.2023 § 18  

115/00.00.00.05/2023  

 

Valtuutettu Mirva Iso-Kukkula jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

 

"Valtuustoaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi uimahallin rakentamisesta

 

Kaupunginvaltuusto teki päätöksen uimahallin rakentamisesta. Keskustelua aiheesta on käyty kaupungissa jo Vammalan aikaan eli vuosikymmeniä. Keskustelua kuitenkin ylläpitää enimmäkseen fanaattisimmat puolustajat ja vastustajat eikä niinkään maksumieheksi päätyvät kuntalaiset. Taantuman kolkutellessa ovella ja kotitalouksien käyttövarojen radikaalisti supistuessa ruuan hintojen, korkojen, polttoaineen, sähkön ja monien muiden välttämättömien hyödykkeiden hinnan kohotessa, koemme että nyt jos koskaan olisi Sastamalassa aika kuulla veronmaksajien mielipidettä.

 

Maailma on radikaalisti muuttunut jo viime kunnallisvaaleista, jolloin niin kunta kuin yksityistaloudetkin nauttivat mm. nollakoroista. Näin ollen kunnallisvaalien tuloksesta ei voida enää lukea uimahallin kannatuksen tai vastustamisen määrää kunnassa vaan kansalaisille olisi annettava mahdollisuus tulla kuulluksi. Suurinta osaa kunnan investoinneista ei voida laittaa äänestykseen, sillä tarjottavat palvelut ovat lakisääteisiä ja näin ollen kunta ne joutuvat järjestämään kustannuksista huolimatta. Uimahalli sen sijaan ei ole lakisääteinen palvelu kuntalaisille ja se on niin investointikustannukseltaan kuin käyttökustannuksiltaan todennäköisesti kaupungin kallein hankinta.

 

Keväällä järjestetään eduskuntavaalit ja vaikka aikataulu on tiukka, ehdotamme eduskuntavaalien yhteyteen äänestystä uimahallin rakentamisesta ja siitä seuraavan väistämättömän kunnallisveroprosentin korottamisesta Sastamalan alueella. Kireän aikataulun takia emme ehdota virallista äänestystä vaan kevyempää kyselyä äänestyksen yhteydessä. Esimerkkinä vaikkapa varsinaisen äänestyslipukkeen yhteydessä annettava lipuke, joka palautetaan k/e merkinnällä äänestysalueella olevaan laatikkoon tai muuta helppoa toteuttamistapaa.

 

Mikäli esittämäämme äänestystä ei voida eduskuntavaalien yhteydessä toteuttaa, esitämme, että on järjestettävä kunnallinen kansanäänestys, jota ennen kuntalaisille taataan laajat mahdollisuudet uimahallin hankesuunnitelmaan tutustumiseen esim. eri osissa kaupunkia järjestettävissä asukastilaisuuksissa.

 

Sastamalassa 20.2.2023

 

Mirva Iso-Kukkula

 

muut allekirjoittaneet

Leena Mattila

Miko Bergbom

Leevi Karisalmi

Janne Prihti

Sami Pajunoja

Antti-Matti Mattila

Pauli Pietilä"

  

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää valtuutettu Mirva Iso-Kukkulan jättämän valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa