Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 66


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen hallinnoimien perintövarojen käyttäminen

 

KHALL 19.01.2026 § 7  

 

Konsernihallinnon hallinnoitavana on seuraavat perintövarat:

 

Veikko Keskikiikosen perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 94

Valtiokonttorin aikoinaan Kiikoisten kunnalle ohjaamilla varoilla on

hankittu asuinhuoneisto, jonka vuokratuloja on jaettu vuosittain hakemusten perusteella, ensin Kiikoisten kunnanhallituksen ja sittemmin Sastamalan kaupungin yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksin tiettyihin tarkoituksiin. Vuonna 2017 kaupungin Tilakeskus myi huoneiston ja jäljellä olevat varat siirrettiin

konsernihallinnon hallinnoitaviksi. Jäljellä varoja oli 31.12.2017

40.500 euroa.

Sosiaali- ja terveyslautakunta on päättänyt 31.3.2016 § 46, että

avustukset Veikko Keskikiikosen perintövaroista kohdennetaan sotainvalidien ja -veteraanien kuntoutukseen ja virkistykseen sekä

ikääntyneiden hyvinvointia edistävään, kaupungin tarjoamia palveluja täydentävään toimintaan Kiikoisten alueen järjestöille.

Em. käytäntö on jatkunut ja hallintojohtaja jakoi kaupunginhallituksen toimeksiannosta 1.000,00 euroa vuonna 2025 edellä mainittuihin tarkoituksiin.

Perintövaroja oli jäljellä 33.100,00 euroa 31.12.2025.

Suunnitelma vuodelle 2026: Perintövaroja jaetaan enintään 2.500

euroa hakemusten perusteella ikääntyneiden hyvinvointia edistävään toimintaan Kiikoisten alueella hallintojohtajan päätöksellä.

 

Raili Lahden perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 96

Valtiokonttori on päätöksellään 11.6.2019 luovuttanut Raili Lahden

kuolinpesän omaisuutta Sastamalan kaupungille käytettäväksi paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä paikallisten kulttuuritoimijoiden ja laajemman kulttuuritoimijoiden verkoston yhteistyön edistämiseen.

Vuonna 2025 perintövaroja käytettiin Operaatio Pirkanmaan hankkeen jatkona tulevan Pirkanmaan alueellisen yhteistyön ja verkostotoiminnan sopimuksen kustannuksiin 9.494,00 euroa.

Suunnitelma vuodelle 2026: Loput perintövarat, yhteensä 17.850,04 euroa, osoitetaan edellä mainitun sopimuksen kustannuksiin. Sopimuksen kustannukset ovat Sastamalan osalta noin 9.500 euroa/vuosi (0,40 euroa/asukas) ajalla 2025-2029.

 

Urho Laineen perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 98

Valtiokonttori on päätöksellään 26.1.2021 luovuttanut Urho Laineen

kuolinpesän omaisuutta Sastamalan kaupungille käytettäväksi paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen.

Vuonna 2025 perintövaroista jaettiin 9.000 euroa

sivistyslautakunnan päätöksellä hakemusten perusteella

sastamalalaisten yhdistysten omistamien yleishyödyllisessä

käytössä olevien rakennusten pienimuotoisiin korjaustoimenpiteisiin.

Perintövaroja oli jäljellä 327,81 euroa 31.12.2025.

Suunnitelma vuodelle 2026: Siirretään jäljellä oleva summa 327,81 euroa Leena Merikallion perintövaroihin.

 

Juho Tiisalan perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 99

Valtioneuvosto on päätöksellään 25.6.2020 luovuttanut Juho Tiisalan

kuolinpesän omaisuutta Sastamalan kaupungille käytettäväksi

sosiaalisiin ja kulttuurillisiin monipalveluihin, näihin liittyvään

asumiseen ja virkistymiseen sekä kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Luovutettuun omaisuuteen sisältyi rahavarojen lisäksi kiinteistöjä,

mm. Wähä-Tiisalan ratsutila.

Wähä-Tiisalan ratsutila on myyty loppuvuonna 2022 ja

nettokauppahinta 38.649,47 euroa on lisätty rahavaroihin.

Vuonna 2025 rahavaroja käytettiin yhteensä 51.450,16 euroa Mouhijärven Maisemakylien Wähätiisalan asemakaava-alueen Yliniitypuiston rakentamiseen kaupunginhallituksen päätöksen 24.6.2024 § 127 perusteella teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti.

Rahavaroja oli jäljellä 31.766,60 euroa 31.12.2025.

Suunnitelma vuodelle 2026: Edellä mainitun kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti loput rahavarat käytetään Mouhijärven Maisemakylien Wähätiisalan asemakaava-alueen Yliniitynpuiston jatkorakentamiseen tähän laadittavan puistosuunnitelman pohjalta.

 

Leena Merikallion perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 101

Valtiokonttori on päätöksellään 22.3.2021 luovuttanut Leena

Merikallion kuolinpesän omaisuutta Sastamalan kaupungille

käytettäväksi paikallisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen sekä

paikallisten kulttuuritoimijoiden ja laajemman kulttuuritoimijoiden

verkoston yhteistyön edistämiseen. Vuonna 2025 perintövaroista käytettiin 2.324,61 euroa kaupungintalon saneeratun uuden sisäänkäynnin yhteyteen sijoitettavien, kaupungin jo aiemmin hankkimien taiteilija Ari Virtasen graniittisten taideteosten ”Miehen matka” ja ”Sokea kulkija” sijoittamiseen ja taideteosten teoskylttien toteutukseen.

Perintövaroja oli jäljellä 35.070,99 euroa 31.12.2025.

Suunnitelma vuodelle 2026 ja tuleville vuosille: Loput perintövarat kohdennetaan uuden rakenteilla olevan uimahallin taideteoksen hankintaan kaupunginhallituksen päätökseen 29.9.2025 § 219 perustuen. Lisäksi perintövaroja voidaan vähäisessä määrin käyttää kaupungin omistamien taideteosten teoskylttien toteutukseen (kyltit, kaiverrukset ja kiinnittäminen).

 

Esko Aholan perintövarat

Konsernihallinnon tili 2346, alatili 102

Valtiokonttori on päätöksellään 21.11.2023 luovuttanut Esko Aholan kuolinpesän omaisuutta Sastamalan kaupungille käytettäväksi liikunnallisen hyvinvointityön edistämiseen. Luovutettuun omaisuuteen sisältyi rahavarojen lisäksi kiinteistöt Sastamala, Mäkelä ja Sastamala, Satimo. Tilat Mäkelä ja Satimo rakennuksineen myytiin kaupunginhallituksen päätöksellä 16.9.2024 § 156. Nettokauppahinta 40.323,92 euroa on lisätty rahavaroihin.

Vuonna 2025 perintövaroja on kaupunginhallituksen päätöksellä 7.10.2024 § 170 käytetty seuraavasti. 10.000 euroa käytettiin Suodenniemen kunto-/pururadan kunnostamiseen. Lisäksi 15.603,00 euroa käytettiin Suodenniemen Urheilutaloon projektoriin ja valkokankaaseen. 8.193,28 euroa käytettiin tasavertaisten liikuntamahdollisuuksien edistämiseen. 1.511,22 euroa käytettiin kaupunkitasoisen liikkumissuunnitelman edistämiseen.

1.646,77 euroa käytettiin lapsiperheiden liikunnallisen elämäntavan edistämiseen. 4.633,38 euroa käytettiin ikääntyneiden kaatumisen ehkäisyn parantamiseen.

Perintövaroja oli jäljellä 31.225,37 euroa 31.12.2025.

Suunnitelma vuodelle 2026: Hyvinvointikoordinaattori on esittänyt yhteistyössä liikuntapalvelujen kanssa, että perintövaroista 21.500 euroa kohdennetaan liikunnallisen elämäntavan edistämiseen suunnatun hankkeen omarahoitusosuuteen, mikäli hanke saa myönteisen päätöksen helmikuun lopussa 2026. Mikäli hanke saa kielteisen päätöksen, perintövarojen uudelleen kohdentaminen käsitellään kaupunginhallituksessa tältä osin erikseen. Lisäksi perintövaroista 3.500 euroa kohdennetaan puistoruokailun pilotointiin kesällä 2026 ja 1.000 euroa varhaiskasvatusikäisten osallisuustyöhön, teemana liikkumisen edistäminen.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 25 §

 

Valmistelija hallintojohtaja Tapio Rautava, kulttuuripalvelupäällikkö Päivi Mäki-Kerttula, hyvinvointikoordinaattori Mervi Saari, liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronoja

 

Esittelijä Hallintojohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä suunnitelmat konsernihallinnon hallinnoimien perintövarojen käytöstä vuodelle 2026.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Tapio Rautava, puh. 040 488 0202

 

 

KHALL 30.03.2026 § 66  

5/02.07.02/2022  

 

Kaupunginhallitus myönsi päätöksellään 19.1.2026 § 7 Esko Aholan perintövaroista 21.500 euroa liikkumisen edistämisen hankkeen omarahoitusosuuteen. Hankehakemus sai kielteisen päätöksen lupa- ja valvontavirastolta maaliskuussa 2026 muun muassa sillä perusteella, että usea toimija sai määrärahasta avustusta aiemmin aloitettujen hankkeiden jatkamiseen. Sastamalan kaupungin hakemus koski uutta, vasta käynnistyvää hanketta. Kaupunginhallituksen aiemman päätöksen mukaisesti perintövarojen uudelleen kohdentaminen käsitellään tältä osin erikseen hankkeen saatua kielteinen päätös. Näin ollen liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi on liikkumisohjelmaa valmisteltu seuraavalla tavalla:

 

UKK-instituutin arvion mukaan liikkumattomuuden ja paikallaanolon välittömät ja välilliset kustannukset ovat Sastamalalle noin 17 miljoonaa euroa vuodessa. Siksi liikkumisen edistäminen vaatii tavoitteellista ja pitkäjänteistä työtä.

 

Liikkumisohjelma on valmisteltu vuoden 2025 aikana laajassa yhteistyössä ja yli 2 000 kuntalaisen osallistumisella. Ohjelman eteneminen edellyttää suunnitelmallista ja koordinoitua toimeenpanoa, johon liikuntapalveluiden nykyiset perusresurssit eivät riitä.

 

Määrärahalla mahdollistetaan liikkumisohjelman konkreettisten toimenpiteiden käynnistäminen ja poikkihallinnollinen koordinointi. Ilman tätä työpanosta liikkumisohjelma jää valmisteluvaiheeseen eikä johda tavoitteiden mukaiseen arjen muutokseen.

 

Kyse on määräaikaisesta ja kohdennetusta rahoituksesta, jolla varmistetaan, että jo tehty valmistelutyö ja kuntalaisten osallistuminen realisoituvat vaikuttaviksi käytännön toimiksi.

 

  • Liikkumisohjelma käynnistyy nyt hallitusti pienin askelin sen mukaan, mitä tämänhetkisillä resursseilla voidaan toteuttaa.
  • Ensimmäisenä painopisteenä ja toimenpiteenä esitetään, että 21.500 euroa kohdennetaan omatoimisen ulkoliikkumisen viestinnän vahvistamiseen – erityisesti ulkoliikkumisen opaskartan sekä Kaalisaaren ja Hopun aluekarttojen laatimiseen, jotta tarvittavat materiaalit saadaan tuotettua ja käyttöön. Jatkossa aluekarttojen ja muiden liikuntapaikkojen viestinnän kehittäminen etenee resurssien puitteissa vaiheittain myös muihin kohteisiin.
  • Sastamalassa on noin 200 rakennettua liikuntapaikkaa, mutta siitä huolimatta sastamalalaiset liikkuvat vähemmän kuin koskaan. Tarvitsemme entistä vahvempaa, sosiaalisesti innostavaa ja yhteen paikkaan koottua viestintää, joka madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle – yhdessä ja omatoimisesti.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 25 §

 

Valmistelija liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronoja, hyvinvointikoordinaattori Mervi Saari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää kohdentaa Esko Aholan perintövaroista aiemmin varatun 21.500 euron määrärahan liikkumisohjelman toimeenpanon varmistamiseen liikunta- ja nuorisopalveluille vuonna 2026 edellä kuvattuihin toimenpiteisiin.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja liikunta- ja nuorisopalvelupäällikkö Tiina Haronoja, p. 040 637 6079