Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 18.05.2026/Pykälä 99


Kokousasian teksti

 

Kaupunginhallituksen alaisten vastuualueiden neljännesvuosikatsaus 1-3/2026

 

KHALL 18.05.2026 § 99  

345/02.02.02/2026  

 

Kaupunginhallituksen 22.12.2025 (§ 289) hyväksymän vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kaupunginhallitukselle sekä valtuustolle raportoidaan taloudesta ja toiminnasta neljännesvuosittain. Maaliskuun ja syyskuun neljännesvuosiraportit laaditaan kevennetyllä sisällöllä pääpainona talouden toteutuma ja koko vuotta koskeva ennuste. Kesäkuun raportti laaditaan laajempina ja siinä raportoidaan myös strategian mukaisista mittareista sekä arvioidaan toiminnallisten tavoitteiden ja tunnuslukujen toteutumista.

 

Kaupungin kokonaistalouden hallinta edellyttää, että toimielimet suunnittelevat toimintansa niin, että toimialalle valtuuston osoittamat tuloarviot toteutuvat ja määrärahat riittävät. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan talousarvion poikkeamiin toimialojen on reagoitava välittömästi. Talousarvion toteutumistilanne sekä koko vuoden ennuste saatetaan toimielimille tiedoksi säännöllisesti (kuukausittain tai muun kokousrytmin mu kaisesti).

 

Käyttötalous

Kaupunginhallituksen alaisten Konsernipalveluiden, Kaupungin yhteiset erien sekä Elinvoimapalveluiden vastuualueiden käyttötaloudet ovat ajalla 1-3 /2026 toteutuneet seuraavasti:                           

 

 

 Konsernipalveluiden osalta ei maaliskuun toteuma pohjalta arvioda talousarviopoikkeamia. Toimintatuottojen positiiviseen toteumaan vaikuttaa seutuverkkoyhtiön myynnistä saatu myyntivoitto, joka siirretään kaupungin yhteisten erien vastuualueelle.

 

 Kaupungin yhteisten erien vastuualueelle siirrettävän myyntivoiton osalta esitetään tuloarvion lisäystä sekä takaustappioiden osalta määrärahatarpeen vähennystä, yhteensä nettotuloarvion lisäystä 368 000 euroa.

 

 Elinvoimapalveluiden maaliskuun toteuma ei anna aihetta talousarvion tarkennuksiin.

 

 Investoinnit
Konserni- ja elinvoimapalveluiden investoinnit ovat toteutuneet seuraavasti:

 

 

 

 Investointien nettomäärärahoihin esitetään 8 193 000 euron lisäystä sote-kiinteistöjen yhtiöittämisen johdosta kirjattujen osakepääoma-  ja muiden osuuksien lisäyksistä sekä seutuverkkoyhtiön osakkeiden myynnistä. Sote-kiinteistöjen luovutus apporttina näkyy vastaavasti luovutustuloina tilakeskuksen investointituloissa.

 

 Oheismateriaalina Konsernipalveluiden, Kaupungin yhteiset erien sekä Elinvoimapalveluiden vastuualueiden neljännesvuosiraportit sekä konserni- ja elinvoimapalveluiden toimialan investointien raportti 1-3 /2026.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 25 §

 

Valmistelija Hallintojohtaja Tapio Rautava, vs. talousjohtaja Päivi Koskinen

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  1. merkitä tiedokseen alaistensa vastuualueiden neljännesvuosiraportit 1-3/2026
  2. esittää kaupunginvaltuustolle konserni- ja elinvoimapalveluiden toimialan nettomäärärahan vähennystä 368 000 euroa
  3. esittää kaupunginvaltuustolle konserni- ja elinvoimapalveluiden investointien nettomäärärahan lisäystä 8 193 000 euroa.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Tapio Rautava, puh. 040 488 0202