Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 110



Kokousasian teksti

 

Sivistystoimen palveluverkko 2026, nykytilan kuvaus

 

SIVLTK 27.05.2026 § 63 

 

Sastamalan kaupungin lasten ja nuorten määrä vähenee tulevina vuosina. Tällä on suora vaikutus varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palvelujen tarpeeseen sekä muihin kaupungin tarjoamiin palveluihin. Kuitenkin varhaiskasvatuksen osallistumisasteen ennakoidaan säilyvän korkeana, lasten ja nuorten tuen tarpeen kasvavan edelleen ja samalla ikäihmisten määrän kasvavan voimakkaasti. Niukkeneva taloudellinen resurssi ja vastavuoroisesti laadukkaiden palveluiden vaatimus on haasteellinen tehtävä.

 

Palveluverkkosuunnitelmalla tarkoitetaan palvelutarpeen, toimitilojen ja talouden yhteensovittamista. Kaupunginvaltuuston 2.3.2020 § 3 tekemän Sivistystoimen palveluverkkoselvitys 2030 päätöksen yhteydessä todettiin, että palveluverkkoselvitys päivitetään vuoden 2025 aikana. Päätöksessä linjatuista toimenpiteistä on vielä toimeenpanematta Häijään ja Tyrväänkylän koulujen lakkauttamiset.

Selvityksen päivitystyö siirrettiin vuodelta 2025 valtuustoon nähden sitovaksi tavoitteeksi vuodelle 2026. Valmistelu aloitettiin vuonna 2025 ja se painottui keväälle 2026.

 

Palveluverkkoselvityksessä on laadittu kattava nykytilan kuvaus, jota täydentää Aluekehitystoimisto MDI:n Sastamalalle laatima väestöennuste vuoteen 2035 saakka. Esitykset palveluverkossa tapahtuvista muutoksista tullaan valmistelemaan erikseen vuosittaisten talousarvioprosessien yhteydessä. Toteutusaikatauluun vaikuttaa päivittyvät väestöennusteet sekä kaupungin kokonaistalous ja siinä tapahtuvat muutokset. Oikein ajoitetut päätökset mahdollistavat harkitun monivaiheisen siirtymisen väestön määrän ja rakenteen edellyttämään palveluverkkoon.

 

Jatkopäätösten osalta suunnitelmallisuus ja riittävä ennakointi mahdollistavat kokonaisvaltaisen henkilöstösuunnitelman laatimisen tuleville vuosille. Vastaavasti suunnitelmallisuus mahdollistaa myös terveet ja turvalliset tilat sekä yhdenvertaiset oppimisympäristöt, sillä talousarvioesityksissä vuosittain on huomioitava tarvittavat investointivaraukset kiinteistöjen perusparannuskustannuksiin.

 

Ensimmäisessä vaiheessa, heti vuoden 2026 aikana, laaditaan kokonaisselvitys Kiikan alueen palveluiden sijoittumisesta. Nykyinen päiväkotikiinteistö on käyttöikänsä päässä. Kiikan kirjasto sijaitsee entisessä Kiikan kunnanvirastokiinteistössä. Vastaavasti Äetsän koulun koulukiinteistö on vapautumassa yläkouluratkaisun myötä 1.8.2026 alkaen. Koulutoiminta Äetsän koululla on ollut pääosin väistötiloissa vuodesta 2019 lähtien, perusteena on ollut koulukiinteistössä tehty kuntotutkimus. Tästä syystä kiinteistön jatkokäyttö ei ole mahdollista sivistystoimen, erityisesti lasten ja nuorten, toiminnan järjestämiselle. Kiinteistön jatkokäyttö on ratkaistava pikaisesti. Suodenniemen päiväkodin siirto Suodenniemen koulun tiloihin toteutetaan viimeistään vuoden 2027 alkupuolella. Samassa aikataulussa Uotsolan päiväkodille peruskorjataan lisää tilaa nykyisestä kiinteistöstä.

Keskustan alueella merkittävimpänä investointina on uuden Muistolan koulun rakentaminen. Koulun yhteyteen toteutetaan myös päiväkoti, joka korvaa nykyisen Koiramäen päiväkotikiinteistön. Hankkeen laajuus ja mitoitusperusteet ratkaistaan erillisen tarkastelun perusteella. Tarkastelun keskeisenä osana on keskustan alueen varhaiskasvatusyksiköiden kokonaismäärän tarkastelu.

Tavoitteena on, että yksityisen varhaiskasvatuksen lisäksi kaupungin omaa palvelutarjontaa keskitetään uuteen Muistolaan ja Ojansuun päiväkotiin (mahdollinen laajennus). Varhaiskasvatuksen, kuten myöhemmässä vaiheessa perusopetuksenkin yksiköiden osalta tavoitteena on pienten toiminnan laadukkaan järjestämisen kannalta haasteellisten toimintayksiköistä luopuminen ja siirtyminen isompiin yksiköihin.

 

Toisena kärki-investointina on Pääkirjaston sijoittuminen uudelleen keskustan alueella. Tällä korvataan nykyisen pääkirjastokiinteistön mittava peruskorjaus. Hankkeen laajuus ja mitoitusperusteet ratkaistaan hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä myöhemmin.

 

Helmikuussa 2026 hyväksytyssä kaupunkistrategiassa todetaan, että kaupungin omaa lukiokoulutusta vahvistetaan. Vammalan lukion tilojen osalta tämä merkitsee sitä, että Marttilan koulukiinteistö peruskorjataan lukion käyttöön erillisen suunnitelman mukaisesti.

 

Kulttuuripalvelujen järjestämisestä tulevaisuudessa laaditaan erillinen selvitys vuoden 2026 loppuun mennessä yhteistyössä Suomen kirjainstituutin säätiön, Suomen vanhan kirjallisuudenpäivät ry:n, Taito Satakunta ry:n ja Sastamala Gregoriana ry:n kanssa.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 28 §

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Pekka Kares, talous- ja hallintopäällikkö Kirsi Sinisalo, varhaiskasvatusjohtaja Jarmo Korhonen, opetuspäällikkö Kati Heikkilä, rehtori Hanna Hämäläinen ja elämänlaatupalvelujen toimintayksiköiden esihenkilöt.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

 

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta päättää

  1. merkitä sivistystoimen palveluverkon nykytilan kuvauksen tiedoksi saaduksi
  2. esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Pekka Kares, puh. 040 532 7771

 

 

KHALL 08.06.2026 § 110  

197/12.00.00/2025  

 

Toimivallan peruste Kuntalaki 18 § kohta 8 ja 39 § kohta 2, hallintosääntö 24 ja 25 §

 

Valmistelija sivistysjohtaja Pekka Kares, talous- ja hallintopäällikkö Kirsi Sinisalo, varhaiskasvatusjohtaja Jarmo Korhonen, opetuspäällikkö Kati Heikkilä, rehtori Hanna Hämäläinen ja elämänlaatupalvelujen toimintayksiköiden esihenkilöt.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä sivistystoimen palveluverkon nykytilan kuvauksen tiedoksi saaduksi ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle.

 

Päätös

Keskustelun kuluessa jäsen Leena Mattila ehdotti kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Jenni Jokisen kannattamana, että pääkirjaston osalta myös nykyinen kiinteistö pidetään vaihtoehtona. Kun kaikki pyydetyt puheenvuorot oli käytetty, puheenjohtaja päätti keskustelun. Kun oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja teki äänestysehdotuksen, jonka kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä kaupunginjohtajan ehdotus sai kaksi (2) ääntä (Mirva Iso-Kukkula ja Pertti Hakanen) ja jäsen Leena Mattilan ehdotus yhdeksän (9) ääntä (Jenni Jokinen, Kari Kaaja, Minna Isotalo, Antti-Matti Mattila, Leena Mattila, Jarkko Mäkipää, Wilhelm von Nandelstadh, Päivi Pelttari ja Leena Saarela). Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen päättäneen äänestyksen jälkeen äänin 2-9 hyväksyä jäsen Leena Mattilan muutosehdotuksen.

Kaupunginhallitus päätti merkitä sivistystoimen palveluverkon nykytilan kuvauksen tiedoksi saaduksi ja esittää sen edelleen kaupunginvaltuustolle siten muutettuna, että pääkirjaston osalta myös nykyinen kiinteistö pidetään vaihtoehtona.

 

Lisätietoja sivistysjohtaja Pekka Kares, puh. 040 532 7771