Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 197


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 2 Liite 2Konserniohje Päivitys 2026
(pdf 392.04 kb)

Kokousasian teksti

 

Sastamalan kaupungin konserniohjeen päivitys

 

KONSJAOS 12.10.2026 § 75 

 

Kuntalain (410/2015) 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan.

Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.

 

Kuntalain 47 §:n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen ja siinä annetaan tarpeelliset määräykset ainakin seuraavista asioista:

 

  1. kuntakonsernin talouden ja investointien suunnittelusta ja ohjauksesta;
  2. konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä;
  3. tiedottamisesta ja kunnan luottamushenkilöiden tietojensaantioikeuden turvaamisesta;
  4. velvollisuudesta hankkia kunnan kanta asiaan ennen päätöksentekoa;
  5. konsernin sisäisistä palveluista;
  6. kunnan tytäryhteisöjen hallitusten kokoonpanosta ja nimittämisestä;
  7. kunnan tytäryhteisöjen hyvästä hallinto- ja johtamistavasta.

 

Kuntalain 48 §:n mukaan konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä, jollei hallintosäännössä toisin määrätä.

 

Hallintosäännön 21 §:n mukaan kaupungin konsernijohtoon kuuluvat kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen konserni- ja elinvoimajaosto sekä kaupunginjohtaja. Hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa omistajapolitiikan, omistajaohjauksen periaatteiden ja konserniohjeen kehittämisestä ja valmistelusta valtuustolle.

 

Sastamalan kaupungin konserniohje on päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, kaupungin hallintosääntöä sekä kaupunkikonsernin nykyisiä johtamis-, ohjaus- ja valvontakäytäntöjä. Päivityksen tavoitteena on selkeyttää omistajaohjausta, konsernivalvontaa, raportointia sekä konserniyhteisöjen ja kaupungin välistä yhteistyötä.

 

Oheismateriaalina on konserniohjeen päivitysluonnos, johon esitettävät muutokset on merkitty yliviivaten (poistettavat kohdat) tai punaisella (lisäykset ja muutokset).

 

Toimivallan peruste Kuntalaki 46-47 §, hallintosääntö 22 §

 

Valmistelija hallintojohtaja Tapio Rautava, talousjohtaja Markus Jaakkola

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Konserni- ja elinvoimajaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle konserniohjeen hyväksymistä oheismateriaalina olevan luonnoksen mukaisesti.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Tapio Rautava, puh. 040 488 0202

 

 

 

KHALL 19.10.2026    

533/00.01.01.01/2026  

 

Liitteenä on konserniohjeen päivitysluonnos puhtaaksikirjoitettuna.

 

Toimivallan peruste Kuntalaki 14 ja 46-47 §

 

Valmistelija hallintojohtaja Tapio Rautava, talousjohtaja Markus Jaakkola

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle konserniohjeen hyväksymistä liitteenä olevan luonnoksen mukaisesti. Ohje tulee voimaan 1.1.2027 lukien.

 

Päätös

 

 

Lisätietoja hallintojohtaja Tapio Rautava, puh. 040 488 0202