Dynasty tietopalvelu
Sastamalan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 188


Kokousasian teksti

 

Sastamalan kaupungin brändiuudistus

 

KHALL 05.10.2026 § 177 

 

Sastamalan kaupungin brändiuudistusta on valmisteltu keväästä 2026 lähtien. Uudistuksen tavoitteena on kirkastaa Sastamalan vahvuuksia ja kilpailuetuja sekä muodostaa kaupungille selkeä, tunnistettava ja yhtenäinen brändikokonaisuus. Brändityö tukee kaupungin uuden strategian ja elinvoimaohjelman tavoitteita sekä vahvistaa Sastamalan tunnettuutta, vetovoimaa ja pitovoimaa.

 

Brändiuudistuksen valmisteluun on osallistettu kaupungin eri sidosryhmiä kyselyjen, haastattelujen ja työpajojen avulla. Työn pohjalta Sastamalan keskeisiksi vahvuuksiksi ovat nousseet muun muassa ihmisen kokoinen kaupunki, luonto ja elämänlaatu, kulttuuri ja historia, sujuva arki, yhteisöllisyys sekä yrittäjyys ja elinvoima. Samalla on tunnistettu tarve vahvistaa ja yhtenäistää tapaa, jolla Sastamala kertoo itsestään, vahvuuksistaan ja mahdollisuuksistaan eri kohderyhmille.

 

Brändiuudistuksen keskeisiä kokonaisuuksia ovat:

  • brändin ydin ja Sastamalan keskeiset kilpailuedut
  • brändin keskeiset viestit ja niiden kiteyttäminen
  • visuaalinen identiteetti
  • kuvamaailma
  • brändin soveltaminen kaupungin viestintään ja markkinointiin
  • brändin jalkauttaminen ja ohjeistus.

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 6 §

 

Valmistelija viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus keskustelee Sastamalan kaupungin brändiuudistuksesta ja merkitsee valmistelutilanteen ja esitellyn brändikokonaisuuden tiedoksi.

 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Lisätietoja viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp, puh. 040 635 6957

 

 

 

KHALL 19.10.2026    

539/07.02.00/2026  

 

Kaupunginhallitus käsitteli Sastamalan kaupungin brändiuudistusta 5.10.2026 § 177 ja merkitsi valmistelutilanteen sekä esitellyn brändikokonaisuuden tiedoksi. Kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi tuodaan nyt brändin päälinjat, keskeiset viestit ja visuaalinen ilme.

 

Uudistus muodostaa kaupungin viestinnälle ja markkinoinnille yhteisen perustan. Tavoitteena on tehdä Sastamalan vahvuudet ja hyvän arjen mahdollisuudet entistä tunnetummiksi sekä tukea kaupungin strategian ja elinvoimaohjelman toteuttamista. Yhtenäinen tapa kertoa kaupungista vahvistaa sen tunnistettavuutta ja tukee asukkaiden, yritysten ja matkailijoiden tavoittamista.

 

Hyväksyttävät päälinjat sisältävät brändin ytimen, keskeiset viestit ja niiden kiteytyksen sekä visuaalisen ilmeen ja kuvamaailman periaatteet. Visuaaliseen ilmeeseen kuuluvat kaupungin uusi logo, värimaailma ja typografia.

 

Brändiohjeistoa, materiaalipohjia ja käytännön sovelluksia viimeistellään hyväksyttyjen päälinjojen pohjalta ennen käyttöönottoa. Viimeistelyssä täsmennetään muun muassa logon ja värien käyttöä, typografian soveltamista sekä kuvien ja viestien käyttöä eri kanavissa. Viimeistely ei muuta hyväksyttyjä päälinjoja.

 

Uudistettu brändi kokonaisuudessaan julkaistaan tammikuussa 2027 viikolla 2. Käyttöönottoa valmistellaan henkilöstön perehdyttämisellä ja yhteisten ohjeiden sekä materiaalipohjien laatimisella. Ilme otetaan käyttöön vaiheittain kaupungin viestintäkanavissa ja materiaaleissa.

 

Liitteenä Sastamalan kaupungin brändin päälinjat, keskeiset viestit ja visuaalinen ilme (esitetään kokouksessa, julkinen vasta tammikuussa 2027).

 

Toimivallan peruste Hallintosääntö 6 §

 

Valmistelija viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä liitteenä esitetyt Sastamalan kaupungin brändin päälinjat, keskeiset viestit ja visuaalisen ilmeen kaupungin viestinnän ja markkinoinnin perustaksi;
  2. hyväksyä uuden brändin lanseerauksen tammikuussa 2027 ja sen vaiheittaisen käyttöönoton; ja
  3. antaa viestintä- ja markkinointipäällikön tehtäväksi viimeistellä brändiaineiston, materiaalipohjat ja käytännön sovellukset hyväksyttyjen päälinjojen mukaisesti sekä koorninoida käyttöönottoa yhteistyössä kaupungin toimialojen kanssa.

 

Päätös

 

 

Lisätietoja viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp, puh. 040 635 6957