RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 193
Tampereen Tilapalvelut Oy:n omistusrakenteen muuttamista koskevan sopimuksen hyväksyminen
KHALL 19.10.2026
620/00.04.02/2026
Sastamalan kaupunki liittyi Tampereen Tilapalvelut Oy:n osakkaaksi vuonna 2022 merkitsemällä suunnatussa osakeannissa yhden yhtiön osakkeen. Osakkeesta maksettu merkintähinta oli 3 982 euroa, mikä vastasi osakkeen silloista substanssiarvoa. Osakkuuden tarkoituksena oli mahdollistaa yhtiön palvelujen hankkiminen hankintalain mukaiselta sidosyksiköltä.
Hankintalainsäädännön muuttumisen sekä sidosyksikköasemaa koskevan sääntely- ja tulkintaympäristön muutosten vuoksi Tampereen Tilapalvelut Oy:n omistus- ja toimintarakennetta on arvioitu uudelleen. Arvioinnin perusteella yhtiön nykyisestä pienosakasrakenteesta on tarkoitus luopua. Pienosakkaiden omistamat osakkeet siirtyvät järjestelyssä Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallintaan sen hankkiessa ne omiksi osakkeikseen. Järjestelyn jälkeen Tampereen kaupunki jää yhtiön hallussa olevia omia osakkeita lukuun ottamatta yhtiön ainoaksi osakkeenomistajaksi.
Tampereen Tilapalvelut Oy:n hallitus käsitteli omistusrakenteen muuttamista koskevan sopimuksen 14.10.2026. Päätöksen mukaan hallitus hyväksyi luonnoksen osakkeenomistajien väliseksi sopimukseksi yhtiön omistusrakenteen muuttamisesta ja päätti toimittaa sopimuksen osakkeenomistajien käsiteltäväksi. Hallitus valtuutti toimitusjohtajan valmistelemaan asian jatkokäsittelyn sekä tekemään sopimusluonnokseen tarvittavat vähäiset tekniset muutokset.
Sopimuksella sovitaan osapuolten yhteisestä toimintatavasta yhtiön omistusrakenteen muuttamiseksi. Osakkeenomistajat sitoutuvat myötävaikuttamaan järjestelyn toteuttamiseen, tekemään omissa toimielimissään tarvittavat päätökset sekä allekirjoittamaan järjestelyn toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat.
Kaupungin omistaman osakkeen luovutushinta määräytyy osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen määräysten mukaisesti osakkeen substanssiarvon perusteella. Osakkeen substanssiarvo tilinpäätöksen 31.12.2025 mukaan oli noin 3 371 euroa.
Sopimuksen hyväksymisen ja osakkeen luovuttamisen myötä Sastamalan kaupungin osakkuus Tampereen Tilapalvelut Oy:ssä päättyy. Järjestelyn jälkeen kaupunki ei enää voi hankkia yhtiön palveluja sidosyksikköhankintoina.
Tampereen Tilapalvelut Oy:n omistusrakenteen muuttamista koskeva sopimusluonnos on oheismateriaalina.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 25 § 3 mom. 21. kohta
Valmistelija hallintojohtaja Tapio Rautava, tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä oheismateriaalina olevan Tampereen Tilapalvelut Oy:n omistusrakenteen muuttamista koskevan sopimuksen,
- hyväksyä Sastamalan kaupungin omistaman yhden Tampereen Tilapalvelut Oy:n osakkeen luovuttamisen Tampereen Tilapalvelut Oy:lle selosteosasta ilmenevällä kauppahinnalla,
- hyväksyä osakkuuden päättämisen sekä Sastamalan kaupungin irtautumisen Tampereen Tilapalvelut Oy:tä koskevasta osakassopimuksesta,
- valtuuttaa teknisen johtajan allekirjoittamaan omistusrakenteen muuttamista koskevan sopimuksen, osakkeen luovutussopimuksen ja muut järjestelyn toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat, sekä
- valtuuttaa teknisen johtajan tekemään sopimuksiin ja muihin asiakirjoihin järjestelyn toimeenpanon edellyttämät vähäiset ja teknisluonteiset tarkistukset sekä huolehtimaan muista järjestelyn toimeenpanoon liittyvistä käytännön toimenpiteistä.
Päätös
Lisätietoja hallintojohtaja Tapio Rautava, puh. 040 488 0202