RSS-linkki
Kokousasiat:https://sastamalad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 177
Sastamalan kaupungin brändiuudistus
KHALL 05.10.2026 § 177
539/07.02.00/2026
Sastamalan kaupungin brändiuudistusta on valmisteltu keväästä 2026 lähtien. Uudistuksen tavoitteena on kirkastaa Sastamalan vahvuuksia ja kilpailuetuja sekä muodostaa kaupungille selkeä, tunnistettava ja yhtenäinen brändikokonaisuus. Brändityö tukee kaupungin uuden strategian ja elinvoimaohjelman tavoitteita sekä vahvistaa Sastamalan tunnettuutta, vetovoimaa ja pitovoimaa.
Brändiuudistuksen valmisteluun on osallistettu kaupungin eri sidosryhmiä kyselyjen, haastattelujen ja työpajojen avulla. Työn pohjalta Sastamalan keskeisiksi vahvuuksiksi ovat nousseet muun muassa ihmisen kokoinen kaupunki, luonto ja elämänlaatu, kulttuuri ja historia, sujuva arki, yhteisöllisyys sekä yrittäjyys ja elinvoima. Samalla on tunnistettu tarve vahvistaa ja yhtenäistää tapaa, jolla Sastamala kertoo itsestään, vahvuuksistaan ja mahdollisuuksistaan eri kohderyhmille.
Brändiuudistuksen keskeisiä kokonaisuuksia ovat:
- brändin ydin ja Sastamalan keskeiset kilpailuedut
- brändin keskeiset viestit ja niiden kiteyttäminen
- visuaalinen identiteetti
- kuvamaailma
- brändin soveltaminen kaupungin viestintään ja markkinointiin
- brändin jalkauttaminen ja ohjeistus.
Toimivallan peruste Hallintosääntö 6 §
Valmistelija viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp
Esittelijä Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus keskustelee Sastamalan kaupungin brändiuudistuksesta ja merkitsee valmistelutilanteen ja esitellyn brändikokonaisuuden tiedoksi.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti.
Lisätietoja viestintä- ja markkinointipäällikkö Maarit Rapp, puh. 040 635 6957